Innostuin asteroideista ja miksi en olisi innostunut. Asia kuulosti hienolta ja on hieno. Kansainvälisiä hankkeita, joista aikanaan ropisee ties mitä kunkin osallisen laariin.
Mutta sitten kopsahti. On siinä toinenkin ulottuvuus. Rahoitus. Se pani hiljaiseksi ja aloin miettiä, mitä merkitsisi tuollaisten projektien pidäkkeetön eteenpäin vieminen. Taitaa olla avaruuden valloitus kallista lystiä. Kansalaisyhteiskuntien kustannuksella niihin ei pidä ryhtyä. Ei meidän pienten ihmisten sosiaaliturvasta, terveydenhuollosta, asumisesta tms. ole varaa ulosmitata enää pisaran puolikastakaan. Kaulaa myöten suossa ollaaan.
Vanhustenhuollon tila suorastaan pelottaa. Kotona pitäisi käpristellä liki viimeiseen henkäykseen asti, vaikka ei pysty enää itsestään säällisesti huolehtimaan. Ei, ei niistä varoista ole ottamista. Eikä lasten, nuorten tai perheiden.
Tässä sitä ollaan. Arvokkaita asioita ja eteenpäin tekisi mieli. Silti, valintoja on tehtävä. Avaruusasiantuntijat maailmanlaajuisesti ovat älykästä väkeä. He ymmärtävät varmasti tämän näkökohdan. Mutta heillä on intohimonsa. Tottakai halutaan panna kaikki peliin. Sen ymmärtää. Se on inhimillistä.
Yhteiskunnan pitää kuitenkin olla harkinnoissaan tiukkana, huolehtia koko sektorista. Meistäkin, jotka emme itse yllä kukkaron nyöreihin. Tämä pitää muistaa, kun punnitaan finanssipolitiikkaa.
No, eihän raha ole tietysti mihinkään hävinnyt (aineen hajoamattomuuden laki). Se on vain sijoitettu toisiin kansioihin.
Tuollaisiin projekteihin täytyy löytää ns. löysempiä, ikäänkuin ylimääräisiä varantoja. Pörssit ja paratiisit voinevat antaa vihjeitä, kun hanke on arvokas. Talouselämän taustakuvioissa rahaa liikkuu. Sieltä sitä pitää yrittää haeskella, jos ei kilinää kuulu oman taskun pohjalta.
Nykyisen talousvajeen nimissä karsitaan etuuksia sillä vauhdilla, että tuntuu mentävän jo liian pitkälle.
Olisiko mahdollista pikkuisen tasapäistää pelimerkkejä. Pitääkö suhdelukujen tosiaan olla sellaisia kuin ovat. Jos jotakin on liikaa, siitä tulee rasite. Eikö silloin olisi mahdollista keventää mieltä ja sitä kolketta, joka kullakin aina välistä sisältäpäin kuuluu, antaa pois murunen ylimääräisestä.
Eivätkö suurituloiset ja suuromistajat voisi perustaa joko yksityisiä tai yhteisiä projekteja köyhimmän marginaalin elämisen tason kohentamiseksi. Kohtuullisesti, kohtuullisella osuudella. Jos sitä tehtäisiin pitkäjänteisesti, se tuottaisi tulostakin.
Tässä tultiin avaruudesta hengen avaruuteen. Asteroidit ovat arvokkaita platinametalleineen. Ihminen, pienikin, on sielun vakka ja sellaisena korvaamaton.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti