Helmikuu, etelän koululaisilla alkaa hiihtoloma. Sataa lunta, räntää oikeastaan. Talvet kuulema käyvät lumettomammiksi, ainakin etelässä. Hiihtämiseeen sopivat hanget vähenevät. Monia surettaa, minua ei. Sukset olleet koskemattomina vintillä vuosikausia, vaikka aikaisemmin hiihdin ja rakastin hiihtämistä. Ihminen muuttuu. Käveleminen olisi mukavaa, jos ei olisi liukasta. Viikko sitten olivat kadut sulia, silloin oli hauska tarpoa, sohjossakin menettelee, joa ei ole jäätä alla. Talvi on kohta ohi, kevät hiljakseen lähestyy ja etenee.
Olen lukenut aika paljon, viimeksi Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa. Erikoinen ja erinomainen kirja. Hellä ja raaka samalla kertaa. Kouraisi ja kiehtoi. Harvemmin osuu tämmöinen elämys kohdalle! Nyt olen lukemassa Markku Enwallin aforismeja. Nerokkaita, osuvia. Kirjoitan itsekin aforismeja, olen kirjoittanut jo useita vuosia. Silti se on uusi aluevaltaus. Aikaisemmin kirjoitin vain runoja, esseitä, pakinoita ja kirja-arvosteluja. Pitempääkin proosaa olen kokeillut, mm.
satuja, mutta en suuremmalla menestyksellä. Nyt olen hurahtanut afoihin, harjoitellut ajatuksen ilmaisemista lyhyesti ja napakasti. Ehkä olen edistynytkin hitusen. Aikaa ja paperia säästyy. Mukava haastaa itsensä.
Eilen katsoimme hupsun elokuvan Tiny Furniture, ohjaaja ja pääosan esittäjä Lena Dunham. Oikeastaan se oli vähän nuoremmille tarkoitettu, mutta psykologia ja huumori osuivat myös iäkkäämpään katsojaan. Kävimme naureskellen nukkumaan. Muuten vaikea löytää tuijottimesta kelvollista katsottavaa ehkä musiikkiohjelmia ja eräitä dokumentteja lukuunottamatta. Voice of Finland on suosikkimme. Hienoja laulajia ja on mukavaa, kun tuomarit eivät lyttää esiintyjiä, vaan kannustavat upeasti.
Lauantai, täytyy lähteä laittamaan sauna lämpiämään. Siinä se tämäkin ilta taas hiipuu.