Huomenta! Pääsiäinen kohta mennyt, tämäkin vuonna 2014. Vilkaistuani muutamaa aikaisempaa blogiani, huomaan juuttuneeni jonkinlaiseksi sosiaaliseksi omaksitunnoksi. Sanoja sanojen perään. Eihän ne toimi. Tekoja pitäisi olla. Mutta tällainen Maija Muttinen on kykenevä niin vähään. Teot ovat pieniä ja huuhtoutuvat hiekkaan. Tarve olisi kova, mutta taito puuttuu. Pientä näpertelyä siellä täällä, ei se maailmaa mullista. Mutta toisaalta, mullistajia riittää. On liiankin kanssa. Tahtoo vain mullistua huonompaan suuntaan.
No, vielä tämä päivä pääsiäistä. Aurinko paistaa, kesäisen lämmintä. Lapset ja lapsenlapsi kyläilivät eilen. Syötiin pääsiäiskalkkunaa. Amerikoissa se taitaa olla kiitospäivän ruoka. Kiitoksen syytä meilläkin yllin kyllin. Terve lapsenlapsi, ihana, konttaa, puhuu pulputtaa, sanojen alkiot jo havaittavissa. Kaipaa syliä ja huomaamista. Siinäpä iloa ja elämän merkitystä kerrakseen.

Yhteiskunta jatkuvassa liikkeessä. Vasemmisto lähti. Pääministeri ilmoitti eroavansa. Tästä en oikein pidä, vaikka sinänsä ymmärränkin. Laivan jättäminen pahimmassa myrskyssä. Ei hyvä. Ja airojen päästäminen ajelehtimaan! Nyt olisi tarvittu vastuunkantajaa. Siitä kun on puhuttu suu rakkuloilla koko hallituskauden ajan.

Paikan tavoittelijat lakkaavat varpaankynsiään. Kuppien painoarvoja punnitaan.  Tutkaillaan  myös kansalaisten kuppeja. Sinulta pois. Eihän sinulta olisi mitä ottaa, totta. Mutta kun pitää. Pitää ottaa kaikilta. Tasapuolisesti, samassa veneessä ollaan. Mikä se sellainen vene, johon kaikki mahdutaan. Ohoh.

Ja ovatko unohtuneet perinteiset käsityötaidot. Viilan ja höylän käyttö. Kuka nyt viilaisi ohuinta tukipuuta. Sellainen keppi romahtaa. On isompiakin pilareita, niissä muhkuja ja patteja jos jonkinlaisia, liikavarpaita. Sieltä voisi  yrittää.

Likinäköä vai mitä? Kokonaisuus ei millään kirkastu.

Muutama ylimääräinen raapaisu ja  köyhän kuppi vuotaa. Löytyisi toisenlaista avaruutta silmälle, jos katsoa kestäisi.

Ajatellaan, että kansalainen on pehmeä pajunvitsa, aina se taipuu, ei taitu. Avatkaa hyvänen aika ne sumuiset silmänne. Katsokaa tilastoja, niitä ymmärrätte. Syrjäytyneet ja pois potkitut. Mitkä määrät ja mitä se maksaa. Kulujen suuruus sentään pitäisi olla teidän rekisterissänne, jos ihmisen arvo ei kiinnosta. Ajatelkaa hiekkalaatikon reunalle kädet helmassa istumaan unohtuneita. Mitä tahansa ei jaksa. Pitäisi olla tulevaisuuden viltin riekale jossain ulottuvilla, johon voisi voimanrippeillään tarttua.

Ei kannata etäännyttää toivon varantoa. Se käy kalliiksi. Antakaa herra jestas hitusen periksi. Luovuttakaa hitunen pitojen purtavista myös piikojen puolelle pöytää, että kastittomallakin olisi elämä.

Tehokkaan katumisen säännöstö???????  Eikö pysty katumaan ennenkuin on viimeinen pakko?

Muutama aforisminpoikanen, niin uusia vielä, että lapsivesi lorisee lattialle. En kuitenkaan malta pidätellä, menkööt, tulkoot.

Kaukaa nähtynä maisema harsuuntuu.

Ylhäältä huomaa vähän yksityiskohtia.

Välimatkan lisääntyessä kuulohavainto heikkenee.

Tornin portaissa puristaa, askel kerrallaan yhä enemmän.

Kassin paino kutistaa kantajansa.

Paikallaan tallaajakin muumioituu.

Kähmintä käynnistää immuunivasteen.

"Neidonryöstö" johtaa pakenemiseen tai puolustukseen.

Näyttämötaide elpyy rahan renkaissa.

Silmät häikäistyvät kristallin hohteessa.

No nyt tuli rahamarkkinoille eloa! Minäkin heräsin. Väännetään paraikaa tehokkaan katumisen säännöstöä paratiisirahoille. No, mikäs siinä! Jos pikkusieluksi heittäytyisin tai suomalaiseen kansantautiin, kateuteen, pahasti sairastuisin, olisin jo hypännyt kiukusta kattoon. Että nämä luikurit armahdetaan ihan muina miehinä ja naisina! Sen kun maksavat vain veronsa jälkikäteen, saavat tuoda pussukkansa kotimaahan omaan ja yhteiskunnan käyttöön, ilman jälkiseuraamuksia. Vähän pitää miettiä. Ei se nyt ihan oikein ole, kun muistaa yleistä rangaistuskäytäntöä nakkivarkauksista ja muista äärettömän vähäisistä rikkeistä. Mutta, miten sen nyt ajattelee. Jos raha palaa pikatietä kotimaahan ja käyttöön, hyödyt voivat olla kohtuulliset. Varsinkin, kun on näin mittava lama eikä ulospääsyä juuri näy. Jos ne rahat tämän kunnianpalautuksen jälkeen olisivat yhteiskunnan ulottuvilla ja niillä tehtäisiin järkeviä asioita, asiaa kannattaa harkita. Olisiko mitenkään mahdollista käyttää pieni osa vanhusten hoidon inhimillistämiseksi, vähävaraisten lapsiperheiden ja muiden vähävaraisten elämisen kohentamiseksi. En tiedä, olen miltei menettänyt uskoni yhteiskunnan haluun ottaa huomioon meidät tuiki tavalliset suurista puheista huolimatta. Mutta yritetään vielä uskoa, toivoa ja viritellä anteeksiantavaa mieltä. Jospa tästä karusta maasta kasvaisi joku hengen kukkanen, halu tehdä parempia päätöksiä.

Ja sitten: tehkää nyt, perkele, niitä parempia päätöksiä, jos tämäkin pitää vielä niellä. Eli, koville ottaa. Mutta eihän ne minun rahojani ole eikä sinunkaan, suoranaisesti. Tosin paljon olisi yhteiskunnalla ollut paremmat mahdollisuudet kohdella meitä köyhiksiä ilman tuollaisia siirtoja ja kätkentöjä. Vähemmän veroja ja enemmän etuuksia olisi voinut kansalaiselle tarjota. Mutta olisiko tarjottu? Raha on siitä kumma hyödyke, että se herättää intohimoja, pelaamisen yllykkeitä. Päättäjämme eivät ole ihan viattomia näiden paheiden suhteen. Heti kun silmä välttää, raha kirstuun kilahtaa. Jokaisen pitäisi vartioida itseään ja toisia, että kohtuullinen osa tästä pahanlaatuista riippuvuutta aiheuttavasta tuotteesta saataisiin yleiseen, kaikkia tarvitsevia hyödyttävään käyttöön. Se ei onnistu mitenkään muutoin kuin perusteellisen ajattelun ja eettisten harjoitusten kautta. Itse kunkin tykönänsä.