Olen miettinyt viime aikoina, miksi ihminen on loitontunut itsestään, eettisistä arvoistaan. Mikä on tehnyt hänestä ruletinpyörittäjän? Raha on eloton elementti. Kasvoton, kylmä ja vieraannuttava. Onko se jännityksenhakuisuutta? Kilpailuako se on? Rynnimistä hartiat edellä muita?
Jos haluaa kilpailla, sen voi tehdä toisinkin. Tallomatta muita. Voi kilpailla tekemällä oikeita asioita. Saavuttaa meriittejä, jos meriitit on se juju. Yhteiskunta on täynnä haasteita, jotka vaativat nokkelia aivoja, yritteliäisyyttä. Ei tarvitse jäädä kolikkoautomaatiksi.
Minua huolestuttavat ihmiset, jotka keräävät ja keräävät. Eivät osaa lopettaa. Sehän on addiktio. Addiktio tyhmään asiaan. Ihminen on kadottanut silloin ajan tajun. Vielä sittenkin kun tiimalasissa rapisee vain hitunen hiekkaa, toiminta jatkuu. Miksi? Seteliautomaatti pysäytetään rajalle. Tapahtuu uusjako. Nämä ihmiset kummastuttavat minua. Heiltä jää tosi elämä kokematta. Heistä tulee  muumioita. Nahka pullistuu, mutta sisällä ei mitään.
Arkiolemisen ilo, tuoksut, värit, luonnon monimuotoisuus, hiljentyminen, myötäeläminen, kumppanuus, ystävyys ja rakkaus, ne tuntuvat olevan vieraita käsitteitä pelimiehille ja -naisille. Kulkevat silmät sumeina hyvien asioiden, mikromaailman rikkauden ohi. Käden ulottuvilla kaikki, mutta ei ehdi, kun pitää huolehtia, mihin seuraavan option, osakeannin, lisäeläkkeen, ylisuuret ansionsa piilottaisi. Sääli. Ei tällaisia ihmisiä käy kateeksi, säälittää.
Mutta harmittaa niiden puolesta, jotka kipeästi tarvitsisivat tuota ansiottoman arvonnousun tuottamaa katetta. Ei se olisi keneltäkään pois, ei edes heiltä, taivaan katolla istujilta. Eihän se ole pois, jos antaa sitä, mitä on liikaa. Mille ei ole järjellistä käyttöä. Mistä ei ole iloa edes itselle.

Ukraina puhuttaa aina vain. Meitä se tuntuu koskettavan enemmän kuin Syyria, Sudan, Keski-Afrikka jne. Se kun on lähempänä, miltei kulmilla.
Ja miksi Ukraina joutui tuohon jamaan? Kähmiminen siinä jälleen oli takapiruna. Tuntuu että kaikki paha juontaa juurensa tuosta samasta "hyveestä". Eikä ihminen opi. Ei sitten millään. En tiedä, mitä voitaisiin. Miten eettistä ajattelua voisi lisätä, eettisiä toimia. Välittäminenkin kuuluu ihmisyyteen. Eikö? Miten se on kärsinyt moisen rökäletappion itsekkäälle rohmuamiselle? Varmaan ihmistä voisi totuttaa ajattelemaan toisin. Haluaisin uskoa niin. Pitäisi vain puhua vähemmän rahasta ja enemmän oikeista asioista. Mitä syytä on arvostaa rahaa tuossa määrin tai ylipäänsä ollenkaan. Ihminen tarvitsee tietysti ruokaa, asunnon ja elämiselle välttämättömiä tarvikkeita. Niiden vastikkeena voisi olla jotain muuta kuin seteleitä.
Ihminen ei tarvitse rulettia, joka pyörittää numeroita niin että silmissä sumenee. Ihminen ei tarvitse huijaa ja piilota -leikkejä. Lyhyt elämä, hetkessä ohi. Monilla on kuolemattomuuden harha. Jos tajuaisimme rajallisuutemme, kahmiminen osoittautuisi mielettömäksi. Rajallisuus on tosiasia. 70-80 vuotta. Ohi. Kannattiko hikinen, kireä uurastus?
Raha ei ole samaa kuin ilo. Raha ei ole samaa kuin hyvä mieli, nautinto. Sellaiset asiat löytyvät lähempää ja helpommin. Raha ei ole tulevaisuus. Meillä on tulevaisuutta muutama vuosikymmen. Voimme viettää sen hauskemminkin, pelata mukavampia pelejä.
Antaminen on ilo. Kuulostaa vanhanaikaiselta, homeiselta. Ei se ole. Kokeilepa. Auta jotain, anna jollekin sellaista, mitä hän todella tarvitsee. Aikaasi. Mukana olemista. Huomaat kasvoilla jotain, mikä leviää, tarttuu.

Kahvi, tuo kauan parjattu nautintoaine, on nyt todettu varsinaiseksi terveystuotteeksi. Viitaten HS:n torstain terveysliitteeseen jokunen päivä sitten,  kahvi parantaa lähimuistia, pienentää dementiariskiä, alentaa sydäninfarktin riskiä, kakkostyypin diabetesriskiä ja eturauhassyövän riskiä. Myös astmaoireet voivat helpottua. Tietysti kohtuus kaikessa, ei sitäkään litrakaupalla liene hyvä litkiä, mutta muutamia kupillisia päivittäin. Suosittelen tutustumista artikkeliin, siinä kerrotaan tarkemmin määristä ja vaikutuksista.
Vielä parempi uutinen tai oikeastaan jo vanha tieto, on että suomalaiset marjat ovat erityisen terveellisiä. Lakka, vadelma ja mesimarja sisältävät tutkija Riitta Puupponen-Pimiän mukaan (HS 14.2.2014) tulehduksia estäviä ja mikrobeja torjuvia yhdisteitä. Puolukassa, mustikassa ja karpalossa ei ole näitä ellagitanniineja, mutta niiden antosyaanit ovat tulehduksia estäviä ja terveyttä edistäviä.
Joten, kunhan kesä ja syksy taas koittaa, koko kansa metsään ja marjaan. Sieltä tuomme mukanamme paitsi arvosaaliin myös hyvää mieltä, liikunnan suomaa iloa, tervettä väsymystä ja hyvät unet kaupan päälle.
Itse olen harrastanut tätä riemukasta retkeilyä jo lapsuudesta asti ja nykyisinkin mökille päästyäni livahdan varmasti metsään enkä kävele marjamättäiden ohi, en tattien tai rouskujenkaan, kun niitä alkaa putkahtaa näkyviin syksymmällä. Voi sitä iloa löytää kaunis pulska herkkutatti! Mikä kieltä kutitteleva keitto tai kastike siitä syntyykään. Talveksi kuivaan tatteja niin paljon kuin ikina jaksan kerätä ja käsitellä. Kun tekee homman huolella, ne säilyttävät makunsa, tuoksunsa ja rapeutensa seuraavaan kevääseen, jopa ylivuotisiksikin. Laitan tuotteet puhtaisiin lasipurkkeihin, kannet huolella kiinni ja purkit kaappiin auringolta suojaan. Tietysti kohtuus säilyttämisessä. Turhan kauan ei kannata varastoida, metsä hyötää niitä taas lisää liki joka kesä.
Suosittelen näitä ilmaisia hyvän mielen hetkiä!

Aurinko! Taivaallinen elementti. Jo Egyptin farao Ekhnaton palvoi aurinkoa jumalana. Miksi emme mekin, leikisti. Pimeän maan, sumun ja usvan kansa. Jään kansa. Sielukin liki jäätyy ja kouristelee marraskuun viimoista maaliskuun hankiaisiin. No, tänä talvena ei ainakaan täällä etelässä hankiaisia ole, kun ei ole luntakaan. Parempi niin. Yhtään en kaipaa. Tällainen välimerellinen ilmasto tuntuisi paljon mukavammalta. Jos ei olisi näin tuhnuista. Se vähän rassaa.

Muutama aforismi kokoelmastani Kettuja ja enkeleitä.

Auringossa kirkkaus ja sen varjo.
Arvaamaton ihmisen askel tutkimattoman taivaan alla.
Oikeassa olemisen tarve pelottava ase malttamattomissa käsissä.
Liian ohuet ovat ranteesi maailmoita kannattelemaan.
Turha kanniskella kiviä taskussa, taivas kirkas, ilma ohut, eteenpäin.
Tartu tulevaan, vaikka se näyttäisi pakenevan viiden virstan päässä.
Jokainen päivä mahdollisuuksien suloisesti tuoksuva kulho.
Jätä pyyhitylle pöydälle pari ystävällistä sanaa.

Vielä kattauksesta ja hurmiosta

Tapaamisiin tullessamme odotamme uteliaina, mitä on tarjolla. Mitä kokki, emäntä, isäntä panee pöytään. Parastaan joka tapauksessa. Maistelemme nautiskellen ja muistamme antaa palautetta.

Useimmiten meillä on myös omat eväät mukana, viimeiset uutisemme ja muut mielestämme kertomisen arvoiset asiat. Odotamme vain tilaisuutta, että saamme räväyttää antimemme pöytään.
Aina tavatessamme ihmisiä arvioimme heitä vaivihkaa, tekemisiä, osaamisia, erikoisalueita. Vertailemme. Tässä huutokaupassa suulaampi vetää yleensä pitemmän korren. On jo levittänyt kukkuraisen korillisen matkojaan, tehtyjä tai aiottuja, kulttuurivisiittejä, lasten ja lastenlasten uskomattomia saavutuksia. Huolia ja murheita mielellään myös. Niillä kosketellaan tunneantureita, haetaan empatiaa, jota jokainen tarvitsee.

Tavaraa lastataan vaakaan koko ajan, joka suunnalta. Vaaka keikkuu. Hurmos kasvaa. Se joka on päässyt alkuun, ei millään halua lopettaa, vaikka huomaa, että muillakin pomppii kielen kulmalla.

Ei tahdo saada millään suunvuoroa, vaikka olisi niin painava paketti povella. Täytyy yrittää sujauttaa väliin, puhua pikkuisen päälle. Joka ei onnistu, hyytyy sohvankulmalle. Ohitetaan, mitätöidään, siltä ainakin tuntuu.

Saattaisi helpottaa tässä kaupankäynnissä, jos yrittäisi hitusen enemmän kuunnella, ihan oikeasti. Tekisi tilaa ympärille. Sekin kuuluu sivistyneen ihmisen rekvisiittaan.