Vähän lukemisesta ja lukemistottumuksista.

Olen jokseenkin kaikkiruokainen. Aikoinaan viettini hakeutuivat runojen ja elämäkertojen pariin enemmän kuin proosaan. Nyt laiva keikkuu laineilla. Runot kiinnostavat, tottakai. Teen pyrähdyksiä ja hakuammuntoja nykyrunon pariin, mutta rakastan ehdottomasti myös haikuja ja tankoja, joista löytyy erinomaisia käännöksiä. Runoherätykseni sain 60-luvulla Tulenkantajilta, Kailaalta eritoten, mutta Hellaakoskeen, Sarkiaan, Mustapäähän, Lassi Nummeen ja lukuisiin muihin tuli myös tutustuttua ja rakastuttua.
Nykyisin painopiste on siirtynyt enemmän proosaan. Ehkä se on tämä ikä. Kaipaa enemmän viihdettä, sisältöä kuolleisiin hetkiin. Valitettavasti olen aika hidas lukija, mutta sitä uskollisempi ja sinnikkäämpi. Harvoja kirjoja olen jättänyt kesken, niitäkin kyllä jokunen löytyy. Luen useaa kirjaa samaan aikaan. Kullakin on funktionsa. Illalla takerrun mieluiten dekkariin helpottaakseni nukahtamista. Dekkarin karmivuus ei yleensä haittaa unen saatia, juonen jännitteen katkaiseminen kyllä joskus. Kaikille ei iltadekkaria voine kuitenkaan suositella. Päivällä lounaan jälkeen käy raskassoutuisempi ja älyllisesti vaativampi tuotos. Silloin tankkaan klassikoita ja kaikenlaista, mikä eteen osuu ja pienen harkinnan jälkeen käteen tarttuu, tai sellaista, minkä olen pannut syrjään aikaansa odottamaan. Suurin osa kirjoista käy koska tahansa, jos onnistuu eläytymään.
Muutamia kirjoja, joita olen ihan viime aikoina lukenut ja joista erityisesti pitänyt:
Ulla-Leena Lundberg: Jää, Katja Kettu: Kätilö, Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä, Hannu Väisänen: Taivaanvartijat. Ulkomaisista käännöksistä esim. J. M. G Le Clezio: Harhaileva tähti, Alice Munron novellit, mm. Karkulaiset, Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu, Nial Williams: Saaren hiljaisuudessa, Carlos Ruiz Zafon Tuulen varjo. Yksi ehkä kaikkein suurimman kosketuksen minuun jättänyt lukukokemus oli Kuin surmaisi satakielen, tekijänsä käsittääkseni ainoa kaunokirjallinen teos. Tekijää en saa tältä istumalta mieleeni enkä halua googlettaa juuri nyt, ettei tämä tuotos katoa, kun en ole vielä ehtinyt mestari- enkä edes kisälliasteelle tässä blogin teossa. Meinasi näet eilen koko blogi karata käsistä, kun kone ei jotain syystä hyväksynyt salasanaani ja vaati äärettömän turhauttavan ähellyksen, ennenkuin sain sen vakuuttunneksi, että minä olen tosiaan minä. Kerron tämän lohduksi niille, jotka ehkä kamppailevat vastaavien haasteiden parissa.