perjantai 11. lokakuuta 2013

Muutama pikku runo Kettuja ja enkeleitä- kokoelmasta:


Yöhön sekoittunutta säästeliästä sisähämärää,
ulapoituneiden peltojen viima,
olkikukkia helmikuun hangella,
sokkona ujeltavaa lunta, kirkas tuuli,
tikuiksi jäätyneet lapaset uuninpankolla,
paketoitu suru, eteisen ikkunalle siirretty
pois jaloista.




Seinät väistyvät poluiksi
oljenkeltaisten runkojen väliin,
kylmänpörröiset linnut oksillaan
kahahtavat, säpsähtelevät,
ei muotoa, ei kokoa, liike,
satunnainen, syöksähtelevä liike,
kunnes hämärä avautuu,
rattaat asettuvat paikoilleen,
tuuli ryöppyää,
pehmeä hiljaisuus sipaisee
hirret havaittaviksi.



Sielunmaisemia vuosien takaa.


Pitäisikö minun juoruta vielä jotain tekemisistäni. Rakastan mökkeilyä, kuten kerroin, mutta rakastan myös kaupunkia. Kaupungissa on perheeni, ystäväni ja harrastukseni. Käyn kirjoittajaryhmässä, kerran kuukaudessa. Se on äärettömän tärkeä paikka, sielunveljet ja sisaret. Olemme tunteneet toisemme pari vuosikymmentä. Viihdymme totta tosiaan keskenämme. Virittelemme uskomattomia keskusteluja, aihepiirit hulmahtavat yhteiskunnallisista asioista yksityisiin. Isot ja pienet surut sekä ilot ruoditaan läpi suvereenisti, mutta rakkaudella.

Antoisa yhteisö on niin ikään viiden naisen lukupiirimme, vuosien takaa sekin. Luemme, arvioimme ja keskustelemme hyvän kahvin ja maittavan purtavan parissa. Juttu hytkyy missä milloinkin, nauru turskahtelee. Tummempia sävyjä suodatetaan varovammin, mutta vertaisyhteisö tulee hätiin aina tarvittaessa.

Muutamia vuosia sitten liityin aforismiyhdistyksen aforinkiin. Kirjoittajalle erinomainen paikka hioa sanomisiaan ja saada palautetta. Se on nettiyhteisö aforingin osalta, mutta yhdistyksen tilaisuudessa tapaamme myös kasvokkain. Maailmaa sielläkin rustataan ja sanan miekkaa kalisutellaan, usein aika reippaastikin.

Nämä ovat henkireikiä. Arki on on itsekullakin välistä hailakkaa. Ravistelua tarvitaan.


































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti