Joulun alla juna jyskyttää toiseen suuntaan,
käyn hakemassa kahvia,
kinokset vilahtelevat ohi
yhä paksummiksi muuttuen.
Sitten huohotan mökin porrastasanteella,
taivas kaartuu kuin luokki, jännitetty jousi,
sulaa vitilumeksi,
pilvet hajallaan, ohuet.
Tuvan hellalla uunista nostettu lanttukukko,
tuoksu roikkuu verhoissa,
ilo kiipeilee katossa, eksyksissä,
kullanruskeat piparit pellillä uunin suulla.
(Kaneli, neilikka, kardemumma)
Tuosta on kauan.
Tänäänkin leivoin, joulutorttuja ja katkarapupiiraan. Ei joulu kuitenkaan tunnu samalta kuin siellä maalla.
Haimme kuusen omasta metsästä. Sulatimme ja koristelimme. Koristeet eivät olleet kummoisia, jotain nauhaa ja lippuja, kynttilöitä.
Aatonaattona teimme aina karjalanpiirakoita, monta pellillistä, koko naisväki yhdessä. Se oli hauskaa. Leivoimme pipareita ja pullaa. Uuniin karjalanpaistia. Kinkkua ei tuohon aikaan harrastettu. Karjalanpaisti ja sekahedelmäkiisseli, riisipuuroa. Joskus jopa appelsiineja ja omenia. Niitä saatiin vain jouluksi. Ei niitä muulloin tainnut olla edes myytävänä.
Aattoilta oli harras. Ensin lypsettiin lehmät, annettiin niille jotain pikkuherkkua. Sitten virityttiin juhlaan. Pantiin kahvi kiehumaan, pullat pöytään ja laulettiin joululauluja. Joskus taidettiin lukea evankeliumikin. Illan odotettu kohokohta oli lahjojen jaon jälkeen Sillanpään joulupakina. Sen kuuntelimme aina radiosta.
Lempeässä kynttilänvalossa korkeista ikkunoista näkyi taivas, usein kirkas, pakkashuurteisten puiden takana. Kävimme portailla kurkistamassa hankien valkoisuutta, varjoja, oksien kahinaa, valoja naapurin ikkunoissa. Niin rauhallista ja hiljaista. Mieli levossa. Pyhän kosketus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti