Turvallisesti kotona?

Ei ole välttämättä suurikaan riemu olla vanha tai tulla vanhaksi. Meidät säästetään hengiltä. Niin kauan kun jalat ja pää vielä jotenkuten tutisevat, selviät ehkä. Mutta sen jälkeen näyttää hiukkasen huteralta.

Aina pitää olla verkostot kunnossa ja tietoisuus avun saamisesta tarvittaessa selvillä.
Mietin niitä, joilla näin ei ole.

Kun vielä köröttelee rollaattorilla tai pyörätuolilla, ehkä selviää. Mikäli rollaattori tai pyörätuoli mahtuu hissiin ja talossa ylipäätään on hissi. Pääsee edes joskus huljuttelemaan takkuisia ajatuksiaan,  tapaamaan vaikka  tuttuja.

Mutta kun olet sidottu sänkyyn etkä omin neuvoin siitä ylös nouse? Tai jos muisti ei luotettavasti käskyjä tottele?

Kotona pitäisi pärjätä ulkoisen tuen turvin pitkälle. Tuskin on kuitenkaan järkevää tai edes oikeusturvan kannalta mahdollista jättää vuoteeseen sidottu ihminen kotihoitoon ilman omaishoitajaa. Mielestäni ei ole. Ongelmana on se, että apua ei ole välttämättä saatavissa juuri silloin, kun sitä tarvitsisi. Ja muutoinkin, vaikka on vielä hiukan liikuntakykyäkin jäljellä, mutta on esim. liukastunut, loukannut itsensä, omin neuvoin ei ylös pääse ja puhelin on pitkällä. Siinä sitä ollaan.

Mikäli sinulla on turvaranneke ja olet sen verran tolkuissasi, että osaat sitä käyttää, voit hälyttää apua.  Aina ei näin ole. Olen kuullut, että dementoituneelle on asennettu turvaranneke, mutta hän ei enää muistakaan, miten sitä käytetään. Jos turvaranneketta ei ole tai olet siinä tilassa, ettei ajatus kulje, tilanne on pelottava. Parhaimmassa tapauksessakin avun paikalle saaminen kestää. Hoitavalla yksiköllä ei ehkä ole juuri silloin resursseja vapaana, omaiset tai sukulaiset ovat kaukana eivätkä pääse tulemaan. Kyllä siinä on itsensä kanssa neuvottelemista.

Turvaranneke ja helposti saatavilla oleva puhelin ovat aivan välttämätön väline suurelle osalle vanhuksia. Mutta lisäksi pitää olla riittävästi toimijoita, jotka tulevat tarvittaessa nopeasti paikalle.

Paljon on tekemätöntä työtä vanhusten hoidon saralla. Ensinnäkin meiltä puuttuu kattava informaatio eri tilanteita varten, mistä apua, tukia ja etuuksia voi hakea ja saada. Täytyisi olla yksi varma piste, mihin ottaa yhteyttä ja mistä ohjataan eteenpäin. Jokaisen niin vanhan kuin nuorenkin pitää luotettavasti ja helposti saada selville, mitä hänelle missäkin elämäntilanteessa kuuluu.

Varmimmin tämä toimisi Kelassa. Hyvä nettiyhteys, hyvä puhelinyhteys ja mahdollisuus päästä toimistoon juttelemaan kohtuuajassa, jos ei asiat muutoin tunnu selviävän. Virossa nämä asiat on hoidettu esimerkillisellä tavalla. Meillekin on tarjottu mahdollisuus kopioida järjestelmä, käsittääkseni ihan ilmaiseksi. Onko varaa sivuuttaa tarjous? Tietysti se tulisi sopeuttaa omiin oloihin.

Mitä vanhempi tai mitä rajoittuneempi kyvyiltään ihminen on, sitä selkeämpiä ja helpommin tavoitettavia apuverkostojen on oltava. Netti on hyvä, jos osaa sitä käyttää. Ikääntyneissä on vielä sellaisia, jotka eivät osaa. Toiset saavat tukea sukulaisiltaan tai tuttaviltaan. Ne jotka jäävät tällaisen tuen ulkopuolelle, tarvitsevat muita kanavia. Niitä on järjestettävä. Jokaisessa kunnassa pitäisi olla toimipisteitä, joihin voi mennä neuvottelemaan. Mikäli sinne jollakin konstilla pääsee. Tai lähettää joku asialle.

Uusia sähköisiä järjestelmiä on varmasti kehitteillä, puhe- ja kuvakanavia, joilla voisi toiminta-rajoitteinenkin, teoreettisesti,  saada yhteyden auttajiinsa. Avuntuottajaosapuoli voisi nähdä ja monitoroida autettavan tilanteen, antaa ohjeita ja lähettää apua. Jokaiseen kotiin tälläisen verkoston järjestäminen ei onnistuisi eikä tietysti tarvitsisikaan, jos muu toimintakyky on tallella. Kyseenalaista on kuitenkin jättää ihminen itsensä armoille. Jotenkin tämä tuntuu heitteillejätöltä, en mahda sille mitään. Ei ehkä sittenkään näin. Jos olisin päättäjä, en pystyisi toimimaan tällä tavoin. Ihmisen pitää saada tuntea vanhana ja sairaanakin olevansa turvassa.

Joillakin onnekkailla on omaishoitaja, aviopuoliso, lapsi tai muu läheinen henkilö. Tilanne on todella onnellinen hoidettavan kannalta, mikäli vuorovaikutussuhde  on lämmin ja turvallinen. Yhteiskunnan pitäisi satsata resursseja omaishoitoon nopeasti ja riittävästi. Omaishoito on yhteiskunnan kannalta edullisinta hoitoa. Sitä on tuettava myös taloudellisesti aivan toisenlaisin panoksin kuin nyt on laita. Että hoitaja ja hoidettava tulevat toimeen, selviytyvät ja jaksavat.

Omaishoitaja tarvitsee säännölliset vapaapäivät ja vapaata tarvittaessa muutoinkin asioiden toimittamiseen ja henkiseen latautumiseen. Niistä ei saa pihistellä. Omaishoitajalle on järjestettävä sijaisia ja hoidettavalle hoitojaksoja kodin ulkopuolella aina tarvittaessa. Yhteiskunnan ei kannata venyttää pinnaa. Se ei ole kenenkään etu.

Jos omaishoitaja on itsekin vanha ja huonokuntoinen, kuten usein on, tilanne saattaa joskus riistäytyä käsistä. Liian väsynyt ihminen ei kykene enää toimimaan empaattisesti. Hän saattaa menettää herkkävaistoisuutensa hoidettavan avuntarpeelle, kyynistyä ja ärtyä. Silloin hoidettava tuntee itsensä turvattomaksi.

Omaishoitojärjestelmä tarvitsee taakseen joustavan turvaverkon ja rahoituksen siihen. Kun hoitajan voimat hiipuvat tilapäisesti tai vielä pahempi, pysyvästi, hänen täytyy voida turvallisesti kääntyä oman terveydenhoitotoimipisteensä puoleen ja pyytää apua tilanteen ratkaisemiseksi.

Vaikka varsinainen hoito ja selviytyminen olisi järjestyksessä joko omaishoidon tai itsenäisen suoriutumisen kautta, tilanne ei ole siltikään ongelmaton. Yksinäisyys ja virikkeiden vähäisyys vaivaa meitä kaikkia joskus ja mitä rajoitetummaksi kuntomme tulee, mitä vaikeampi on lähteä liikkeelle kodin ulkopuolelle, sen pahemmaksi yksinäisyys voi äityä. Meille on suotu aivot toimintaa varten. Aivot huutavat tekemistä.

Voihan sitä lukea. Voi toki ja lukeminen onkin yksi parhaista ajan kesyttäjistä. Mutta aina ei jaksa. Vielä pahempi, jos näkee niin huonosti, että lukeminen on työlästä tai ei onnistu lainkaan. Apuvälineitä tietysti löytyy ja on äänikirjoja, mutta niiden hankkiminen ja asentaminen vaatii energiaa sekin. Kuvaruudun tuijottamiseen ryytyy sitäkin nopeammin. Ihminen kaipaa ihmistä. Ihminen tarvitsee ihmistä.

Tähän tulee ehkä hätiin kolmas sektori, mutta jokaista yksinäistä se ei tavoita. On kai jo alettu etsivä vanhustyö. Ainakin on alettu etsivä nuorisotyö. Aivan yhtä paljon kuin nuoret myös vanhukset tarvitsevat tällaista toimintaa. Yksinäisten luo pitää mennä. Sillä tavoin voidaan helpottaa niitä pitkiä päiviä ja pitkiä vuosia, joita ei millään jaksaisi aloillaan kestää omien tunkkaisten ajatusten parissa.

Ystävät, naapurit, omaiset ja muutkin voisivat oman tukensa lisäksi lähettää avustusjärjestöille pienen vihjeen, että täällä tarvittaisiin puhekumppania ja kuuntelijaa. Tässä voisimme varmasti tehdä paljon enemmän. Meidän pitäisi vain välittää enemmän.

Miten löytäisimme ne, joilla ei ole edes vinkkaajaa. Ei ole askelia oven takana. Tietysti, jos tarvitsee hoitopalveluja, joku sentään käy ihmisen luona. Hoitajilla ei ole kuitenkaan aikaa. Mutta jospa liikenisi joku sekunti ottaa yhteyttä kolmannen sektorin toimijoihin. Pitäisi kai olla joku helposti löydettävä ja muistettava yhteysnumero tai nettilinkki, johon tällaiset yhteydenottopyynnöt kanavoitaisiin ja levitettäisiin sieltä eteenpäin varsinaisille toimijoille.

Vanhuus voi olla mielekästä aikaa ja iloinen asia, jos tukea on riittävästi saatavissa. Nykyisellään näin ei ole.