Kesä viimein käsillä. Tulppaanit komeimmillaan, ruusut aloittaneet kurottumisensa kohti aurinkoa. Lipstikka, valkosipuli, oregano, kirveli ja sitruunamelissa työntävät versoa yrttimaalla kuin viimeistä päivää. Kun avaa oven pihalle, lämpö röyhyää vastaan. Ei tahdo uskoa, että tämmöistä voi ollakaan.

Tulimme juuri mökiltä kalareissulta. Silloin vielä niin kylmää, että piti varata vatiin lämmintä vettä, että sai kädet pysymään toimintakunnossa kaloja siivotessa. Mutta kalaa tuli hyvin ja aivot tuulettuivat. Nyt sinnekin näkyy ehtineen lämpöaalto, muutamassa päivässä. On tämä ihmeellistä. Etunsa neljällä vuodenajalla on ja luonnon kouraisujen ääripäillä.

Eikä ole tulvia, kuten Keski-Euroopassa ja Balkanilla. Siellä jos missä nyt luonto koettelee. Useina kesinä aiemminkin vesi on ryöpynnyt talojen kulmille ja teille. Venettä on tarvittu ihmisten evakuoimiseen. Niin nytkin. Toisaalta pitempi kesä, lämpöisemmat keväät ja syksyt. Puolensa kullakin.

Kovalevyllemme ladataan huolten kirkuva kirjo. Ukraina, pahenee vain. Ei riitä ihmisen kyky tulkita historiaansa. Viimeisestä maailmansodasta sentään 70 vuotta. Niin kauan Eurooppa pysynyt rauhassa Jugoslavian kahakkaa lukuunottamatta. Ja nyt, tulevaisuutta härnätään. Mistä löytyisi viisas mies? Tai nainen? Joku joka pyöräyttäisi avainta. Stop! Ei eteenpäin tätä tietä.
Yksityiset edut menevät kansojen etujen edelle. Vallan vartijoiden edut kansalaisen kärsimyksen edelle.
Välittäminen yleensäkin tuntuu olevan hakusessa. Hiljattain uutisoitiin tilasto lasten tapaturmaisista kuolemista. Kyllä pysäytti. Lasten itsemurhia yli 50 kolmena viime vuonna. Mikä saa lapsen päätymään noin lopulliseen ratkaisuun. Välittämisen puute, kyvyttömyys huolehtia lapsesta, silmien ummistaminen kiusaamiselta koulussa, koulumatkalla, kasvatusasenteiden kontrolloimattomuus.
Myös tapaturmaisia kuolemia voitaisiin estää ja vähentää, jos olisimme enemmän hereillä. Hukkumisonnettomuudet mm. Lasta pitää seurata vesillä tai rannalla oltaessa. Vanhempien päihdehöyryt vähentävät kykyä seurata ja huomata. Sama koskee muitakin tapaturmia. Lapsi on ainutkertainen. Ei saa takaisin, jos hänet kerran menettää. Olisi hyvä ajatella asiaa tästä näkökulmasta.

Huomenta! Pääsiäinen kohta mennyt, tämäkin vuonna 2014. Vilkaistuani muutamaa aikaisempaa blogiani, huomaan juuttuneeni jonkinlaiseksi sosiaaliseksi omaksitunnoksi. Sanoja sanojen perään. Eihän ne toimi. Tekoja pitäisi olla. Mutta tällainen Maija Muttinen on kykenevä niin vähään. Teot ovat pieniä ja huuhtoutuvat hiekkaan. Tarve olisi kova, mutta taito puuttuu. Pientä näpertelyä siellä täällä, ei se maailmaa mullista. Mutta toisaalta, mullistajia riittää. On liiankin kanssa. Tahtoo vain mullistua huonompaan suuntaan.
No, vielä tämä päivä pääsiäistä. Aurinko paistaa, kesäisen lämmintä. Lapset ja lapsenlapsi kyläilivät eilen. Syötiin pääsiäiskalkkunaa. Amerikoissa se taitaa olla kiitospäivän ruoka. Kiitoksen syytä meilläkin yllin kyllin. Terve lapsenlapsi, ihana, konttaa, puhuu pulputtaa, sanojen alkiot jo havaittavissa. Kaipaa syliä ja huomaamista. Siinäpä iloa ja elämän merkitystä kerrakseen.

Yhteiskunta jatkuvassa liikkeessä. Vasemmisto lähti. Pääministeri ilmoitti eroavansa. Tästä en oikein pidä, vaikka sinänsä ymmärränkin. Laivan jättäminen pahimmassa myrskyssä. Ei hyvä. Ja airojen päästäminen ajelehtimaan! Nyt olisi tarvittu vastuunkantajaa. Siitä kun on puhuttu suu rakkuloilla koko hallituskauden ajan.

Paikan tavoittelijat lakkaavat varpaankynsiään. Kuppien painoarvoja punnitaan.  Tutkaillaan  myös kansalaisten kuppeja. Sinulta pois. Eihän sinulta olisi mitä ottaa, totta. Mutta kun pitää. Pitää ottaa kaikilta. Tasapuolisesti, samassa veneessä ollaan. Mikä se sellainen vene, johon kaikki mahdutaan. Ohoh.

Ja ovatko unohtuneet perinteiset käsityötaidot. Viilan ja höylän käyttö. Kuka nyt viilaisi ohuinta tukipuuta. Sellainen keppi romahtaa. On isompiakin pilareita, niissä muhkuja ja patteja jos jonkinlaisia, liikavarpaita. Sieltä voisi  yrittää.

Likinäköä vai mitä? Kokonaisuus ei millään kirkastu.

Muutama ylimääräinen raapaisu ja  köyhän kuppi vuotaa. Löytyisi toisenlaista avaruutta silmälle, jos katsoa kestäisi.

Ajatellaan, että kansalainen on pehmeä pajunvitsa, aina se taipuu, ei taitu. Avatkaa hyvänen aika ne sumuiset silmänne. Katsokaa tilastoja, niitä ymmärrätte. Syrjäytyneet ja pois potkitut. Mitkä määrät ja mitä se maksaa. Kulujen suuruus sentään pitäisi olla teidän rekisterissänne, jos ihmisen arvo ei kiinnosta. Ajatelkaa hiekkalaatikon reunalle kädet helmassa istumaan unohtuneita. Mitä tahansa ei jaksa. Pitäisi olla tulevaisuuden viltin riekale jossain ulottuvilla, johon voisi voimanrippeillään tarttua.

Ei kannata etäännyttää toivon varantoa. Se käy kalliiksi. Antakaa herra jestas hitusen periksi. Luovuttakaa hitunen pitojen purtavista myös piikojen puolelle pöytää, että kastittomallakin olisi elämä.

Tehokkaan katumisen säännöstö???????  Eikö pysty katumaan ennenkuin on viimeinen pakko?

Muutama aforisminpoikanen, niin uusia vielä, että lapsivesi lorisee lattialle. En kuitenkaan malta pidätellä, menkööt, tulkoot.

Kaukaa nähtynä maisema harsuuntuu.

Ylhäältä huomaa vähän yksityiskohtia.

Välimatkan lisääntyessä kuulohavainto heikkenee.

Tornin portaissa puristaa, askel kerrallaan yhä enemmän.

Kassin paino kutistaa kantajansa.

Paikallaan tallaajakin muumioituu.

Kähmintä käynnistää immuunivasteen.

"Neidonryöstö" johtaa pakenemiseen tai puolustukseen.

Näyttämötaide elpyy rahan renkaissa.

Silmät häikäistyvät kristallin hohteessa.

No nyt tuli rahamarkkinoille eloa! Minäkin heräsin. Väännetään paraikaa tehokkaan katumisen säännöstöä paratiisirahoille. No, mikäs siinä! Jos pikkusieluksi heittäytyisin tai suomalaiseen kansantautiin, kateuteen, pahasti sairastuisin, olisin jo hypännyt kiukusta kattoon. Että nämä luikurit armahdetaan ihan muina miehinä ja naisina! Sen kun maksavat vain veronsa jälkikäteen, saavat tuoda pussukkansa kotimaahan omaan ja yhteiskunnan käyttöön, ilman jälkiseuraamuksia. Vähän pitää miettiä. Ei se nyt ihan oikein ole, kun muistaa yleistä rangaistuskäytäntöä nakkivarkauksista ja muista äärettömän vähäisistä rikkeistä. Mutta, miten sen nyt ajattelee. Jos raha palaa pikatietä kotimaahan ja käyttöön, hyödyt voivat olla kohtuulliset. Varsinkin, kun on näin mittava lama eikä ulospääsyä juuri näy. Jos ne rahat tämän kunnianpalautuksen jälkeen olisivat yhteiskunnan ulottuvilla ja niillä tehtäisiin järkeviä asioita, asiaa kannattaa harkita. Olisiko mitenkään mahdollista käyttää pieni osa vanhusten hoidon inhimillistämiseksi, vähävaraisten lapsiperheiden ja muiden vähävaraisten elämisen kohentamiseksi. En tiedä, olen miltei menettänyt uskoni yhteiskunnan haluun ottaa huomioon meidät tuiki tavalliset suurista puheista huolimatta. Mutta yritetään vielä uskoa, toivoa ja viritellä anteeksiantavaa mieltä. Jospa tästä karusta maasta kasvaisi joku hengen kukkanen, halu tehdä parempia päätöksiä.

Ja sitten: tehkää nyt, perkele, niitä parempia päätöksiä, jos tämäkin pitää vielä niellä. Eli, koville ottaa. Mutta eihän ne minun rahojani ole eikä sinunkaan, suoranaisesti. Tosin paljon olisi yhteiskunnalla ollut paremmat mahdollisuudet kohdella meitä köyhiksiä ilman tuollaisia siirtoja ja kätkentöjä. Vähemmän veroja ja enemmän etuuksia olisi voinut kansalaiselle tarjota. Mutta olisiko tarjottu? Raha on siitä kumma hyödyke, että se herättää intohimoja, pelaamisen yllykkeitä. Päättäjämme eivät ole ihan viattomia näiden paheiden suhteen. Heti kun silmä välttää, raha kirstuun kilahtaa. Jokaisen pitäisi vartioida itseään ja toisia, että kohtuullinen osa tästä pahanlaatuista riippuvuutta aiheuttavasta tuotteesta saataisiin yleiseen, kaikkia tarvitsevia hyödyttävään käyttöön. Se ei onnistu mitenkään muutoin kuin perusteellisen ajattelun ja eettisten harjoitusten kautta. Itse kunkin tykönänsä.

Olen miettinyt viime aikoina, miksi ihminen on loitontunut itsestään, eettisistä arvoistaan. Mikä on tehnyt hänestä ruletinpyörittäjän? Raha on eloton elementti. Kasvoton, kylmä ja vieraannuttava. Onko se jännityksenhakuisuutta? Kilpailuako se on? Rynnimistä hartiat edellä muita?
Jos haluaa kilpailla, sen voi tehdä toisinkin. Tallomatta muita. Voi kilpailla tekemällä oikeita asioita. Saavuttaa meriittejä, jos meriitit on se juju. Yhteiskunta on täynnä haasteita, jotka vaativat nokkelia aivoja, yritteliäisyyttä. Ei tarvitse jäädä kolikkoautomaatiksi.
Minua huolestuttavat ihmiset, jotka keräävät ja keräävät. Eivät osaa lopettaa. Sehän on addiktio. Addiktio tyhmään asiaan. Ihminen on kadottanut silloin ajan tajun. Vielä sittenkin kun tiimalasissa rapisee vain hitunen hiekkaa, toiminta jatkuu. Miksi? Seteliautomaatti pysäytetään rajalle. Tapahtuu uusjako. Nämä ihmiset kummastuttavat minua. Heiltä jää tosi elämä kokematta. Heistä tulee  muumioita. Nahka pullistuu, mutta sisällä ei mitään.
Arkiolemisen ilo, tuoksut, värit, luonnon monimuotoisuus, hiljentyminen, myötäeläminen, kumppanuus, ystävyys ja rakkaus, ne tuntuvat olevan vieraita käsitteitä pelimiehille ja -naisille. Kulkevat silmät sumeina hyvien asioiden, mikromaailman rikkauden ohi. Käden ulottuvilla kaikki, mutta ei ehdi, kun pitää huolehtia, mihin seuraavan option, osakeannin, lisäeläkkeen, ylisuuret ansionsa piilottaisi. Sääli. Ei tällaisia ihmisiä käy kateeksi, säälittää.
Mutta harmittaa niiden puolesta, jotka kipeästi tarvitsisivat tuota ansiottoman arvonnousun tuottamaa katetta. Ei se olisi keneltäkään pois, ei edes heiltä, taivaan katolla istujilta. Eihän se ole pois, jos antaa sitä, mitä on liikaa. Mille ei ole järjellistä käyttöä. Mistä ei ole iloa edes itselle.