Huhtikuu lopuillaan. Vappua varrotaan, edelleen kylmää kuin kellarissa. TULEEKO TÄSTÄ KESÄÄ?
Vaalit tuli ja meni. Ihan hyvinhän siinä kävi. Vihreät ja vasemmisto tosin kummastelivat ja ymmärrän kyllä. Taiteilijoiden tulotalous on täysin rempallaan. Muut ryhmät saavat edes jotain tukea, mutta taiteellaan ns. elävät, pikemminkin muita elättävät, eivät saa edes hippusia, joitakin onnekkaita lukuunottamatta. Ja kuitenkin he tuovat muille, meille tavan kansalaisille iloa ja helpotusta, aivoravinnetta. Jälleen sanoisin, häpeä Suomi. Korjatkaa asia kiireesti. Miksi yhden ryhmän täytyy kärsiä  kaikkien edessä ristinpuussa, vaikka eivät liene enempää syntiä tehneet kuin muutkaan.

Mutta se vaalien tulos. Sehän oli ihan ok. Tuntuu turvalliselta, koska työtä ja toimeentuloa tarvitaan. Uskoisin, että tällä kokoonpanolla, olipa hallitus sitten punertava tai sinertävä, se kyllä onnistuu, jos yli päätään on onnistuakseen.

Katsoin ulkolinja-ohjelman Troikan kylmää kyytiä ja puistatti. Miten on mahdollista, että ihminen pystyy ja haluaa sillä tavoin ja siinä määrin valehtelemaan. Ennen muuta tietysti itselleen, mutta samalla muille. Haitat, kaaos valuu meille muille. Jollette ole katsoneet, kannattaa katsoa. Silmät miltei tippuu päästä, vaikkei ole ennestäänkään ruusunpunaisten lasien läpi kurkistellut. Sanattomaksi panee, onkohan ihmiskunnalla enää mitään mahdollisuutta korjata kurssia.

Täytyy olla. TÄYTYY OLLA. Tätä taustaa vasten tuntuu turvalliselta meikäläinen vaalitulos. Ne olivat arvovaalit, vaikka vihreät ja vasemmisto eivät niiden merkitystä tässä mielessä havainneetkaan. Minusta kansalaiset äänestivät eettisyydestä, rehellisyydestä. Kyllästymispiste keinottelutaloudelle täyttyi. Toivottavasti uusi eduskunta suntautuu kansan viestiin täydellä vakavuudella.

Huhtikuu aluillaan. Pääsiäinen ja kylmää kuin kellarissa. Onneksi sateli, kasteli maan, se tietää kevättä, vaikka odottaa pitääkin.
Vaalikuume hehkeimmillään, mutta ei ole paljon, mistä luvata, paitsi leikkauksia. Saas nähdä, mitä niskaan ropisee, jahka vaalit on ohi. Mitä ja kenelle. Näyttää että etuoikeutetut ovat eduistaan huolta pitäneet. Sieltä ei leikata, sakset käy lähempänä meikäläisten päitä.
Yksi kelvollinen ehdotus on ikäänkuin sivuhuomautuksena vilahtanut. Tehtäisiin toimeentulotuesta vastikkeellista. Heikoimpaan ainekseen sekin kyllä osuu, mutta toisaalta. Miksi pitää terveelle ja työkykyiselle ihmiselle maksaa pelkästä kotona olosta. Mikäli on terve ja työkykyinen, kaikki toimeentulotuen saajat eivät ole. Mutta jos on, niin hyvin voisi ohjata sellaiselle tuen saajalle tukea vastaan työtä, sellaista, jota asianomainen pystyy tekemään vaarantamatta omaa tai työn kohteen terveyttä ja turvallisuutta. Töitä löytyisi roppakaupalla. Vanhusten ulkoiluttamiseen, virkistystoimintaan, pienten kotihommien, siivouksen, kaupassa käymisen suorittamiseksi. Moni muukin homma sopivalla ohjauksella onnistuisi. Joten, mitä jos mietittäisiin asiaa. Ei olisi tarpeen silti hiki hatussa huhkia. Pienempikin aika tai jakso välillä riittäisi. Tässä pitäisi vain taas kerran huomioida, ettei muita etuja leikattaisi. Sosiaaliturvan eturemontti on kiireellisimpiä asioita. Työtä suosivaksi, turhian kiemuroita poistaen. Etuja voitaisiin varmasti sen jälkeen nostaakin, että toimeentulo paranisi. Terve järki käyttöön, uusi eduskunta! Hieman inhimillisyyttä ja suoruutta!

Vanhusasia puhuttaa mediassa ja syytä onkin. Miten lieneekin mahdollista, että meillä näitä "uudistuksia" rykäistään hihasta ihan tyhjän päälle. Laitoshoitoa puretaan, mutta eipä tietenkään ole etukäteen mietitty, miten asiakkaista sen jälkeen huolehditaan. Näyttää, että on valittu luomumenetelmä. Pärjätkööt, miten pärjäävät tai sitten ei. Eihän minkään sivistysvaltion hallinto voi tehdä näin. Ei Suomi kyllä olekaan sivistysvaltioksi noteerattava ollut aikoihin. Pitääkö ehkä palauttaa huutolaisperinne. Meitä mummoja ja ukkoja aletaan kaupata torilla eniten maksavalle. Vaikka kukapa meistä mitään maksaisi, vaikka olemme osuutemme työstä tehneet ja valtion kassaa aikanamme kartuttaneet. Nyt on ostoarvo huvennut samaa tahtia kuin euron valuutta.
Sanotaan, ettei ole riittävästi hoitohenkilökuntaa. Miksi ei? Koulutetaan. Onhan meillä paitsi varsinaiset koulutettavien ikäluokat myös suuri määrä työhaluisia työttömiä ja sitten on ns. syrjäytyneet. Tästäkin populaatiosta löytyy varmasti halukkaita, jos opiskelussa avustetaan ja järjestetään opintotuki. Luvataan lisäksi kohtuupalkka ja inhimilliset työehdot valmistuttua. Siihen on varaa, jos koulutusikäluokat ovat riittäviä. Rahaakin löytyy, jos palauttelette veroparatiiseista edes murusia yhteiseen käyttöön. Nyt aika tuntuu menevän pelkkään vaalitaistoon. Toivon että seuraava eduskunta on kyvykkäämpi ja asenteiltaan oikeampi. Äänestäkää hyvät ihmiset sellaisia, jotka teistä tuntuvat edes potentiaalisilta vastuunkantajilta. Ei sinne suunsoittajia tarvita. Niitä on yleensä tupa tulvillaan.

Politiikassa minua ärsyttää, että siinä tehdään ja teetetään turhaa työtä. Katsotaan nyt vaikka sotea. Vuosikausia paperia käänneltiin ja piilouduttiin naamarin taakse, pelattiin räsypokkaa. Nyt on hätä jos ei housussa niin ainakin käsissä. Kolmessa viikossa pitäisi sotkusta rykäistä kelvollinen laki. Niinkuin ei nyt olisi huomattu, että kaikki ei ollut perustuslain mukaista tai muuten viimeisteltyä. Suotta sitten ihmetellään, jos syntyy vaikeasti tulkittavia pykäliä ja pahan kerran virheellisiä päätöksiä. Kalliiksi käy, jollei ole tähän asti jo käynyt.

Politiikassakin pitäisi ymmärtää vetkuttelun seuraamukset. Niinkuin nyt myös työttömyydessä ja syrjäytymisessä. Hirveän paljon likaista päätöksentekoa, päätösten siirtelyä ja päätöksiin ryhtymättömyyttä. Tekijöitä ja työtä löytyisi, jos raskittaisiin oikaista tukiviidakon ja työlain-säädännön vionoumat. Tuet estävät työn ottamisen työhalukkailta. Aikoihin on eletty. Ehdottaisin oskarpalkintoa tässä tähän asti määrittelemättömässä näyttämötaiteen lajissa. Ei kannata mennä töihin, se johtaa etujen karsimiseen. Parempi jämähtää penkkiin persuksilleen. Onkohan meidän odotettava vuosisata vai peräti kaksi ennenkuin tätä järjestelmää ryhdytään uusiksi rustaamaan.

Vielä vanhusasiaa ja valoa näkyvissä! Johannes Koroma Lauantaivieras-palstalla Vantaan Sanomissa 21-22 helmikuuta 2015 esitti todella mielenkiintoisen katsauksen asiaan. En voi olla referoimatta sitä. Suora lainaus: "Dementikot täyttävät kaksi kolmasosaa terveyskeskusten sairaalapaikoista, vaikka he eivät tarvitse sairaalahoitoa. Suomessa heitä on vuodepotilaina 50-kertainen määrä Ruotsiin verrattuna. Heidät suljetaan osastoille liikkumattomiksi, vaippoihinsa käpristyviksi hoidokeiksi." Koroma puhuu miljardien kustannusvuodosta. Hän ehdottaa dementikkojen sijoittamista tuettuihin palveluasuntoihin ja kuntouttaviin hoivakoteihin, mikä on kustannuksiltaankin sairaalahoitoa halvempaa. Tällaista ehdotusta ei voi olla kannattamatta. Ei vain ole tullut itselle eikä ehkä kaikille muillekaan mieleen, että asiat on näin organisoitu itse asiassa suoten päiten kehnosti, vaikka todella paremmin olisi organisoitavissa. Katsoin ehkä noin vuosi sitten dokumentin eräästä hoitokotikokeilusta, jossa sovellettiin juuri äskeisenlaista ideaa. En muista enää, minkämaalaisesta dokumentista oli kyse. Siinä joka tapauksessa eri kuntoisille vanhuksille järjestettiin virkistystoimintaa ja kuntouttavaa liikuntaa. Vaikutus oli häkellyttävä. Jopa sängyn pohjalle jääneet hoidokit virkistyivät huomattavasti. Puhumattakaan lievemmin "poissaolevista". On ihan varmasti myös taloudellisesti kannattavaa satsata kuntouttavaan liikuntaan, henkiseen herättelyyn mielihyvää tuottavan viriketoiminnan avulla. On pakko raapia hämmästyksestä päätä: Miksei ole tehty näin? Tosin meilläkin oli  syksyllä hoivakoti kuntoon-ohjelmasarja, joka viritteli asioita. Mutta pelkään, että hieno ajatus on taas jätetty niin sanotusti pöydälle. Kun sen sijaan pitäisi ravistella hihat, vetää henkeä ja ryhtyä todella töihin.
Koroma jatkaa: "Eniten hoitoa tarvitsevien vaatimat voimavarat olisi kohdistettava uudelleen, ja järjestelmä on pakotettava nykyaikaistumaan. Silloin voitaisiin vanhuksille tarjota samaa kuin lapsille, subjektiivista oikeutta hoitoon."  Kiitos, Johannes Koroma! Viisaasti sanottu. Erityisesti tuo "... järjestelmä on pakotettava..."  Ilahduin syvästi. Ehkä tilanne ei olekaan niin synkkä kuin miltä näyttää. Tarvitaan vain oikeita päätöksiä, oikeaa asennetta ja suurta sydäntä jälleen. Pitää päästä tekemisen asteelle. Varmasti siihen tarvitaan pientä pakkoa, kuten Koroma huomauttaa. Aikanaan tämä koskettaa kuitenkin meistä useimpia, joten muistetaan muistuttaa.

Ei saatu ehkä tulitaukoa aikaan vieläkään Ukrainan, separatistien ja Venäjän välille. Kaikki varuillaan, niinhän se on, vaikka huoli ja tappiot kasvavat puolin ja toisin. Ei pitäisi aloittaa sotaa, jota ei pysty lopettamaan.

Viime päivinä on puhuttu taas vanhusten hoidosta. Oikeastaan sen puutteesta. Tässä taitaa käydä samoin kuin mielenterveyssektorilla taannoin. Lopetettiin sairaalapaikkoja hyvässä uskossa ja kiireellä. Ei muistettu kehittää etukäteen avopalveluja vastaamaan hoidon tarvetta kentällä. Eihän siitä hyvää seurannut. Eikä seuraa tästäkään. Vanhusten hoito siirtyy kotiin. Niin kauan kuin on järjissään ja töppöset heiluu, mikäs siinä. Hoitamattakin pärjää, jos pystyy itse itsestään huolehtimaan. Sitten kun nämä reunaehdot eivät enää täyty, tulee ongelmia. Jälleen toistuu ennakoimattomuuden virhe. Kuka huolehtii vanhuksesta kotona? Omaishoitaja. Kyllä, jos sellainen kenellä on. Ja jos omaishoitajan kunto on hoidettavaa parempi. Usein taitavat vanhukset köpötellä rinta rinnan kohti maalia. Lapsilla on huolensa ja vastuunsa omasta perheestään, ei siltä taholta vättämättä mittavaa apua voi saada. Kaikilla ei ole edes lapsia eikä pahemmin muitakaan sukulaisia, ainakaan sellaisia, jotka ovat valmiita sitoutumaan hoitovastuuseen. Näyttää todella huolestuttavalta. Varsinkin kun tiedonkulku eri yksiköiden välillä reistailee. Vanhus voidaan palauttaa sairaalasta kotiin, mutta mahdolliselle kunnan tms. hoitotiimille ei ole tietoa ehditty välittää. Saattaa käydä niin, ettei kukaan vastaa ruuasta ja esim. lääkityksestä. Se on jo hengenvaarallista. Olen lukenut, että kunnallinen hoito on niin kuormitettua, että varttitunti korkeintaan riittää yhdelle hoidettavalle, siitäkin osa menee tietojen kirjaamiseen koneelle. Ei ole aikaa keskustella, ei kuunnella, puhumattakaan siivouksesta ja muusta  "toisarvoisemmasta". Kukahan senkin tekee köyhälle ja avuttomalle mummolle tai papalle. Miten tämä on tähän mennyt ja mihin vielä ajaudutaan. Ikinä en haluaisi noin avuttomaan jamaan jäädä, mutta ei tässä omakaan tilanne loputtomiin ruusuisena hohda. Saas nähdä sitten.

Hyvän mielen uutisiakin toisinaan eteen tupsahtaa, kuten hiljattain tapahtui. Ice heartsin kerrottiin saaneen lisää jalansijaa Suomen urheiluelämässä. Mikäli oikein muistan 26 uutta  Ice hearts-ryhmää on perustettu ympäri Suomea. Aivan upeaa! Kiitos Ville Turkka ja kumppanit. Teette todella erinomaista työtä nuorison hyväksi, kohderyhmänne tarvitsee sitä kipeästi. Olit pahoitellut, Ville Turkka, että kunnat ja valtio eivät ymmärrä avustuksiaan jakaessaan ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Se on enemmän kuin totta. Lasketaan vain, paljonko tällä hetkellä pitäisi taskusta ropoja pulittaa eikä ollenkaan suostuta käsittämään, miten moninkertaisen koron se kasvaisi aikanaan, kun ei tarvisisi korjata tehtyjä vahinkoja, laiminlyötyä hoitoa ja välittämisen puutetta. Olen koko pienen ikäni yrittänyt puhua tästä sekä työssäni erityisopettajana, aikanaan, että muissa kommenteissani. Sanomaa on vaikea saada läpi, vaikka se on pelkkää matematiikkaa. Surullista. Ihanaa on sitä vastoin, että löytyi joku, joka vastaanotti viestin, peliyhtiö SuperSchell! SuperSchell on ryhtynyt lehtiartikkelin mukaan tukemaan Ice heartsia! Siinä on kaksi sydäntä kohdannut toisensa. Melkein ilosta itkettää.
Kaiken kukkuraksi Ice hearts-idea on alkanut levitä myös ulkomaille. Jos jotain tekee tosissaan, se kantaa pitkälle!