maanantai 2. helmikuuta 2015

Hyvän mielen uutisiakin toisinaan eteen tupsahtaa, kuten hiljattain tapahtui. Ice heartsin kerrottiin saaneen lisää jalansijaa Suomen urheiluelämässä. Mikäli oikein muistan 26 uutta  Ice hearts-ryhmää on perustettu ympäri Suomea. Aivan upeaa! Kiitos Ville Turkka ja kumppanit. Teette todella erinomaista työtä nuorison hyväksi, kohderyhmänne tarvitsee sitä kipeästi. Olit pahoitellut, Ville Turkka, että kunnat ja valtio eivät ymmärrä avustuksiaan jakaessaan ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Se on enemmän kuin totta. Lasketaan vain, paljonko tällä hetkellä pitäisi taskusta ropoja pulittaa eikä ollenkaan suostuta käsittämään, miten moninkertaisen koron se kasvaisi aikanaan, kun ei tarvisisi korjata tehtyjä vahinkoja, laiminlyötyä hoitoa ja välittämisen puutetta. Olen koko pienen ikäni yrittänyt puhua tästä sekä työssäni erityisopettajana, aikanaan, että muissa kommenteissani. Sanomaa on vaikea saada läpi, vaikka se on pelkkää matematiikkaa. Surullista. Ihanaa on sitä vastoin, että löytyi joku, joka vastaanotti viestin, peliyhtiö SuperSchell! SuperSchell on ryhtynyt lehtiartikkelin mukaan tukemaan Ice heartsia! Siinä on kaksi sydäntä kohdannut toisensa. Melkein ilosta itkettää.
Kaiken kukkuraksi Ice hearts-idea on alkanut levitä myös ulkomaille. Jos jotain tekee tosissaan, se kantaa pitkälle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti