Nyt on kuulkaas siivoustalkoot ihan luudan kanssa. Rikat ja roskat pois jaloista. Säästötalkoina näitä oikeastaan markkinoidaan. Kun raha hupenee valtion ja kuntien kukkarosta, jostain on pakko kulunkia vähentää. Ja mistä muusta se tapahtuisi kuin pienen ihmisen elintilasta. Mm asukastalot, joita on Helsingillä kymmenkunta, Vantaalla ja Espoolla muutama. Ne pitäisi nyt ottaa pois virkavallan kululistalta ja jättää vapaaehtoisten hoidettaviksi. Säästö lienee pieni, haitta sitä vastoin tosi suuri. Tavallisten ihmisten henkireikä, tapaamispaikka, jossa myös saa erilaisia palveluita, vertaistukea, neuvontaa, ruokaa ja kahvia. Nekö pitäisi nyt lopettaa. Jo on markkinat! Ymmärtäisi, jos sillä mittavasti korjattaisiin yhteiskunnan menoja. Kolikoita kilahtaa kovin niukasta kruunun kukkaroon tästä lähteestä. Toinen "loistoidea" oli liikkumisen säästöt. Täkynä tarjottiin alennuksia yli 70-vuotiaiden lipun hintoihin pääkaupunkiseudulla. Se sinänsä on hyvä asia, mutta jos lapsi heitetään pesuveden perään, ei tunnu enää mukavalta. Pyörätuoli- ja rollaattoriliikkujien etuuksia kavennettaisiin samalla ikäänkuin korvauksena, niin myös sokeiden ja muiden vammaisryhmien. Lapset rattaineen ja vaunuineen saisivat kulkea liputta vielä busseissa, mutta ei metrossa tai raitiovaunuissa. Tästäkään ei valtion tai kunnan kukkaro sanottavasti kostuisi. Ei tunnu rikka rokassa. En ymmärrä, en vaikka haluaisin.
Eikö meiltä löytyisi varakkaampia yksilöitä ja ryhmiä, joilta lohkaista hitunen valtion velan katteeksi. Miten olisi vakuutusyhtiöt, pankit ja isot firmat, joilla tuntuu olevan valuuttaa niin paljon, että yhtenään paratiisin portteja kolkuttelevat ja tilejään järjestelevät.

Juhlakausi ohi, loppiainenkin jo takana. Ihan hyvä, tolkuttomat pyhät alkoivat rasittaa. Pari arkipäivää ja taas siestaa. Minä tykkään tekemisestä, kohtuullisesta sellaisesta. Ei jaksa lojua päiväkausia ja jos on kovin kurja keli, uloskaan ei saa lähdettyä. Nyt on hyvä. Arki rutiineineen palaa. Kuusen kun saisi vielä heivattua ulos. Pitää ruveta riisumaan. Se tuo riisuminen on näillä kymmenillä muutenkin tuttua touhua. Tärkeitä asioita vähän kerrassaan otetaan pois tai joutuu ainakin jonotuslistalle. Onneksi terveys on vielä kohtuukunnossa. Pitää koputtaa maalaamatonta puuta. Mutta puhti ei ole kuten nuorempana, jos nyt oli silloinkaan. Aika lisää mielikuviin omaa hohdettaan. Täytyy yrittää pitää pää ja kroppa kunnossa. Mieli reippaana. Se on joskus haasteellista tuo mieli, kun on saanut synnyinlahjana melkoisen tosikon karaktäärin. Vaikka kyllä siellä Savo-Karjalassa nauraakin osattiin, välistä ihan pikku pisara silmäkulmassa. Ja nytkin hyviä tuttuja tavatessa ja vanhoja muistellessa. Miksei ihan perhepiirissäkin. Kummallisia sattumuksia välistä tielle osuu ja huumori on helpoin tapa selvitä haasteellisista asioista. Pitäisi melkein mennä naurujoogaan. Olen monesti ajatellut. Ei ole tullut vielä lähdettyä. Onneksi on hupsuja ystäviä ja hupsu suku, joiden kanssa aukoa päätään. Kun oikein saa asiat juurta jaksain jutusteltua, helpottaa. Ja onneksi on hyvää kirjallisuutta. Se päihittää  monta tyhjää hetkeä ja suo sielulle einettä. Joten Eteenpäin!

Hyvää Uutta Vuotta 2015! Joulu meni, välipäivät ja uudenvuodenaatto. Nyt on käännettävä puhdas sivu. Haastetta kerrakseen, tässä maailmanajassa. Onneksi sai hetken lämmitellä perhepiirin ja suvun keskellä. Ihmiset ympärillä ovat niin tärkeitä.

Ensiksi tulee tässä mieleen tuon lämmittelyn vaikeus osalle meistä lähipiirin ulkopuolisista. Kaikilla ei ole, missä lämmitellä. Niinkin perustavan tärkeä elementti kuin asunto saattaa puuttua. Todella tärkeä, kun muistaa pohjoisen maamme vaihtelevat sääolosuhteet.

Asunnon puute tuntuu kansalaisen näkökulmasta katseltuna tahalliselta syjinnnältä. HSkin keskusteli asiasta näyttävästi 29. 12. 2014. Jos nyt en ihan väärin muista, pääkaupunkieudulla on yli miljoona neliötä tyhjillään hylätyissä toimisto- ja liikerakennuksissa, joista jonkunmoinen osa soveltuisi hyvin muutettavaksi asunnoiksi.

Hakemuksia on tehty eri tahoilta (kts HS 29.12), mutta yhteiskunta jarruttaa, Helsingin osalta Helsingin kaupunki. Eikä rikas Espookaan taida olla Pekkaa parempi. Ei tehdä tarvittavia kaavamuutoksia asian mahdollistamiseksi. Miksi?

Tämänkaltainen tonttipolitiikka on luonnonvastaista. Mikä hirvittavä asuntopula pääkaupunkiseudulla vallitsee. Tuhansia täysin asunnottomia, kymmeniä tuhansia asuntojonoissa. Virkamiehen korviin ei hätä tunnu kuuluvan. Ymmärrän, jos asuntorakentaminen on kallista, ja raha on tiukalla. Tässä asiassa ei ole siitä kyse, vaan epäeettisestä jarruttamisesta. Useat tahot ovat yrittäneet muuttaa esim. toimistotaloja asuinkiinteistöiksi, mutta kaupunkisuunnitteluvirasto vitkuttelee keksimällä erilaisia tekosyitä. Kaavamuutoksia ei hevillä heru.

Joskus on parempi kaataa vanha talo ja rakentaa tilalle kokonaan uusi, modernimpi, useampia kerroksia. Toimistotaloissa ja tehdaskiinteistöissä on kuitenkin paljon sellaisia, että näin ei tarvitsisi tehdä. Saneeraus, vesi- ja huonetilojen järjestely, sisäremontti ja sisustus riittäisi. Jos on hyväkuntoiset perusrakenteet, kuluja säästyy. Miksi ei anneta lupia? Sopii vain kysyä. Tällaiset ihmiset eivät ole tainneet koskaan olla irtisanomisuhan alaisia, eivät ole tainneet nyssyköineen soitella sukulaisten ja tuttujen ovikelloa, että pääsisikö päiväksi pariksi tai pitemmäksi aikaa pakkaselta suojaan. Mutta vaikka eivät olekaan, luulisi ihmisillä olevan hitunen eläytymiskykyä, kykyä samaistua huonompiosaisen reaalimaailmaan. Asunto on kiistaton perustarve ja perusoikeus tässä maassa. Sen eteen pitäisi jokaisen kynnelle kykenevän tehdä jotain. Eikä suinkaan jarruttaa poliittisista tai tonttipoliittisista syistä. Siinä ehtii kurki kuolla ennenkuin suo sulaa.

Aatonaatto. Hiljaista, rauhallista. Odottelemme jouluvieraitamme, erityisesti Miska-pikkuista. Hommat on suurimmaksi osaksi tehty, mitä nyt viimeiset huomenna. Olohuoneesta kantautuu joulumusiikin säveliä. Istun ja kirjoitan. Sain juuri tutulta tervehdyksen sähköpostissa. Kortteja on lähetetty ja saatu. Mukavia nämä vanhan ajan viestit. Menneet vuosikymmenet kuiskailevat. Meidän ikäluokka ei ole niin vahvasti fiksautunut facebookeihin, someen tai instagrammiin. Ainakin  jouluna odottaa enemmän rauhaa, tunnelmaa, visuaalista iloa kuusineen ja koristeluineen, hyvää ruokaa ja hyvää yhdessäoloa. Se täyttää mielen ilolla. Iloista, henkevää joulua kaikille!

Joulu käsitetään perhejuhlaksi, ehkä liikaakin. Tulen toisinaan ajatelleeksi yksinäisiä ihmisiä, jotka jouluna tuntevat itsensä vielä enemmän yksinäiseksi. Olisi huomaavaista pyytää mukaan, jos lähipiirissä on sellaisia ihmisiä. Ei yksi ihminen tai muutamakin paljon vaivaa tai kuluja lisää. Ruokaa tulee kuitenkin tehtyä liikaa ja ilon jakaminen on ilmaista. Kaikki eivät kuitenkaan halua tai uskalla tulla, koska olemme niin perhesidonnaisia. Tällainen ajattelu on aivan turhaa, joukossa ilo tiivistyy.

Yksinäisyys on muutenkin aikamme vakava ongelma. Seuraa kaivattaisiin niin koteihin kuin yhteisötiloihinkin. Vaikka asuukin ehkä senioritalossa tai vanhainkodissa, virkistyksen järjestäminen saattaa olla vähäistä. Osalla voi olla heikko liikuntakyky ja jotkut peräti sänkyyn sidottuja. Päivät ovat pitkiä. Onneksi nyt on otettu mediassa asia esille ja se on synnyttänyt hyvää toimintaa. Mutta saattaa olla, että kun huomio loppuu, toimintakin vähenee. Asiaa pitäisi pitää jatkuvasti esillä ja meidän kunkin olisi hyvä yrittää mahdollisuuksien mukaan tehdä oma osuutemme, lähteä liikkeelle. Enemmän se antaa kuin ottaa, ihan varmasti.

Yksinäisyyttä on myös nuorempien keskuudessa, perheissä ja ihan nuorillakin. Yritetään katsella ympärillemme välittävin silmin.

Niin se meidän suvun pikkujoulu tuli ja meni. Hauskaa oli, uskoakseni kaikilla. Lapsillamme oli aikoinaan tapana pitää esityksiä jouluna,  juhlissa ja jopa silloisen taloyhtiömme tilaisuuksissa. He perustivat "yhtymän" Kolmio Oy, joka aina suunnitteli esitykset ja esitti. Aikuistumisen myötä homma raukesi, mutta nyt lapsenlapsemme jatkavat perinnettä omalla panoksellaan. Oli upeaa katsella, kun sisarenityttären kymmenen vuoden kieppeillä olevat tytöt esittivät tanssia ja jumppaa musiikin säestyksella ja ottivat sitten pikku Miskan mukaan. Voi sitä iloa, mikä heidän ja Miskan kasvoilta loisti, kun istuimme takkahuoneessa piirissä ympärillä katselemassa. Miska otettiin mukaan ihan suvereenina jäsenenä ja hän yritti tosiaan parhaansa, katsoi, miten isommat tekevät ja teki perästä niin kuin osasi. Uskomaton tuo itseluottamus, mikä pienellä ihmisellä voi olla. Kolmio Oy perustettiin uudelleen ja varmaan jatkuu. Yksi lapsenlapsista oli tosin venähtänyt jo niin isoksi, että tyytyi katselemaan meidän joukossa. Mutta hänkin viihtyi.

Ylihuomenna on sitten miehen suvun bileet, erilaiset, koska aivan pikkuisia ei ole enää Miskaa lukuunottamatta. Hauskaa silti tavata, kahvitella ja rupatella. Viisi perhettä koolla lapsineen ja lapsenlapsineen. Kyllä kuulumisia riittää eikä kasvokkain tavata vuoden mittaan kaikkien kanssa kovin usein. Joulun aika on ihanaa. Nyt kun on viisastunut niin paljon, ettei suotta rehki ja raada liikaa. Osaa ottaa joulun jouluna, keskittyä sen tunnelmaan, rauhaan ja läheisyyteen.

Kohta on taas joulu. Niin se aika vilistää. Säät olivat viime joulun alla muistaakseni joltisenkin samanlaiset kuin nyt. Tuhruista, sateista, harmaata. Vaan eipä masennuta. Joulu tulee sittenkin. Joskus kun taivaanvalo pilkistää pilven raosta, tuntuu upealta. Pitäisi käydä tontilta hakemassa kuusi, kun pikkuinen tulee kylään. Moneen vuoteen emme ole kuusta hakeneetkaan. Nyt täytyy. Jotkut pakenee joulua ulkomaille, risteilylle tai ravintolaan. Me ei osata eikä haluta. Joulun voi viettää myös rauhallisesti ilman isompia lahjapinoja, hyvän ruoan ja hyvän mielen kanssa, tavata sukulaisia ja lueskella ehkä lahjaksi saatuja kirjoja.
Saattaa olla, ettei tule lunta jouluksi. Ei haittaa, ei tarvitse liukastella, säästyy monta lonkkaa ja  rannetta. Laitoimme jo jouluvalot ulos. Kynttilöiden kanssa pitää nyt olla säästeliäs ja varovainen sisätiloissa. Pikkuinen kun ehtii kaikkialle.
Launtaina on  meidän suvun pikkujoulu meillä, seuraavana lauantaina miehen suvun lankomiehen perheen luona. Nämä tapaamiset ovat aina mukavia. Muuten ei välttämättä nähdäkään kaikkien kanssa niin usein. Näitä odotellessa hyvää joulua kaikille!