torstai 1. tammikuuta 2015

Hyvää Uutta Vuotta 2015! Joulu meni, välipäivät ja uudenvuodenaatto. Nyt on käännettävä puhdas sivu. Haastetta kerrakseen, tässä maailmanajassa. Onneksi sai hetken lämmitellä perhepiirin ja suvun keskellä. Ihmiset ympärillä ovat niin tärkeitä.

Ensiksi tulee tässä mieleen tuon lämmittelyn vaikeus osalle meistä lähipiirin ulkopuolisista. Kaikilla ei ole, missä lämmitellä. Niinkin perustavan tärkeä elementti kuin asunto saattaa puuttua. Todella tärkeä, kun muistaa pohjoisen maamme vaihtelevat sääolosuhteet.

Asunnon puute tuntuu kansalaisen näkökulmasta katseltuna tahalliselta syjinnnältä. HSkin keskusteli asiasta näyttävästi 29. 12. 2014. Jos nyt en ihan väärin muista, pääkaupunkieudulla on yli miljoona neliötä tyhjillään hylätyissä toimisto- ja liikerakennuksissa, joista jonkunmoinen osa soveltuisi hyvin muutettavaksi asunnoiksi.

Hakemuksia on tehty eri tahoilta (kts HS 29.12), mutta yhteiskunta jarruttaa, Helsingin osalta Helsingin kaupunki. Eikä rikas Espookaan taida olla Pekkaa parempi. Ei tehdä tarvittavia kaavamuutoksia asian mahdollistamiseksi. Miksi?

Tämänkaltainen tonttipolitiikka on luonnonvastaista. Mikä hirvittavä asuntopula pääkaupunkiseudulla vallitsee. Tuhansia täysin asunnottomia, kymmeniä tuhansia asuntojonoissa. Virkamiehen korviin ei hätä tunnu kuuluvan. Ymmärrän, jos asuntorakentaminen on kallista, ja raha on tiukalla. Tässä asiassa ei ole siitä kyse, vaan epäeettisestä jarruttamisesta. Useat tahot ovat yrittäneet muuttaa esim. toimistotaloja asuinkiinteistöiksi, mutta kaupunkisuunnitteluvirasto vitkuttelee keksimällä erilaisia tekosyitä. Kaavamuutoksia ei hevillä heru.

Joskus on parempi kaataa vanha talo ja rakentaa tilalle kokonaan uusi, modernimpi, useampia kerroksia. Toimistotaloissa ja tehdaskiinteistöissä on kuitenkin paljon sellaisia, että näin ei tarvitsisi tehdä. Saneeraus, vesi- ja huonetilojen järjestely, sisäremontti ja sisustus riittäisi. Jos on hyväkuntoiset perusrakenteet, kuluja säästyy. Miksi ei anneta lupia? Sopii vain kysyä. Tällaiset ihmiset eivät ole tainneet koskaan olla irtisanomisuhan alaisia, eivät ole tainneet nyssyköineen soitella sukulaisten ja tuttujen ovikelloa, että pääsisikö päiväksi pariksi tai pitemmäksi aikaa pakkaselta suojaan. Mutta vaikka eivät olekaan, luulisi ihmisillä olevan hitunen eläytymiskykyä, kykyä samaistua huonompiosaisen reaalimaailmaan. Asunto on kiistaton perustarve ja perusoikeus tässä maassa. Sen eteen pitäisi jokaisen kynnelle kykenevän tehdä jotain. Eikä suinkaan jarruttaa poliittisista tai tonttipoliittisista syistä. Siinä ehtii kurki kuolla ennenkuin suo sulaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti