Noin viikko sitten julkaistiin tilastoja: Espoossa valmistunut nuorisoasuntoja 70, mikäli en väärin muista. Jokaista asuntoa kohden 40 hakijaa. Kohtuutonta. Nuoria haastateltiin. Tulisivat mielellään töihin pääkaupunkiseudulle. Ei voi, ei ole asuntoa. Asuntoa on ylipäänsä vaikea saada ja hinnat nuoren maksukyvylle tavoittamattomissa. En käsitä. Eikö meillä puhuttu juuri nuorisotakuusta. Ei tunnu koskevan näitä asioita. Ja Espoossa tuo tilanne. Ei ole köyhimmästä päästä. Helsingissä ymmärtääkseni yhtä kurja. Vantaalla kaiketi myös. Espoossa on tonttimaata ihan varmasti, jos kaavoitetaan. Helsingissäkin on, vaikka siitä aina natistaan. Isot pellot ympärillä. Voisihan niistä jonkin kolkan lohkaista asumiskäyttöön. Vantaalla peltoa ja metsää löytyy vaikka laidunmaiksi. Ei voi olla tonttimaan syy, ettei asuntoja nouse. Ja vaikka kaavoitettavaa maata olisi rajatumminkin, sille voi rakentaa korkeampia taloja. Tikkurilan ainokainen tornitalo tästä hyvänä esimrkkinä. Asuntojen lukumäärästähän on kysymys. Vantaa on kyllä velkainen ja sillä on siksi selviämistä. Naapurikuntien tilannetta ei voi silläkään perustella samalla tavoin. Jos Helsinki edelleen hamuaa Guggenheimia, jota kukaan muu ei huoli, on kyllä kyse silkasta välinpitämättömyydestä kansalaisen todellisia ja kipeitä tarpeita kohtaan. Varokaa päättäjät, vaalit ovat tulossa. Ehkä kansalaisen muisti ei ole sittenkään niin huono. Ahneudelle ja taviksen simputtamiselle ei tunnu löytyvän mittaa eikä määrää. Toiseen suuntaan edetään  ja vikkelään. Verot ja maksut hipovat pilviä. Samoin eläkeikä. Jos poliitikoilla ja elinkeinoelämän harjoittajilla on minkäänlaista omaatuntoa, niin minulla kyllä jo piippaisi.