Syksy on puuskuttanut pitkälle lokakuuta, kiireinen syksy. Omenasato, lapsenlapsen hoitokeikat, muut isommat ja pienemmät puuhastelut. Hauskoja puuhia, niin hauskoja, että lukeminenkin on miltei jäänyt. Nyt havahduin, kävin kirjastossa ja täytin reppuni. Aloitin Amos Ozilla "Täydellinen rauha". Aikaisemmin olen tutustunut häneen vain teatterissa. Oivallinen valinta, hieno israelilainen kirjailija.
Mutta maailma menee menoaan ja ikävä kyllä, ei juuri hohdokkaammin. Olemme saaneet lukea hiljattain lapsiorjuudesta. Kolmekymmentä miljoonaa tai jotain sellaista heitä on edelleen, joidenkin laskelmien mukaan. Tämä on tietysti vain tilastojen kertomaa. Mitä tapahtuu niiden ulkpuolella, sitä ei tiedä kukaan. Taustalla väestön köyhyys ja varakkaiden hyötymis- ja alistamishalu. En ymmärrä, että ihminen kykenee vaimentamaan niin täysin sisäisen äänensä, että ottaa lapsen orjaksi kotiinsa, maksaa jonkun olemattoman summan varattomille vanhemmilla ja hyödyntää lapsen voimavarat. Jotkut tyytyvät vain työn teettämiseen, toiset vaativat myös hänen kehonsa. Miten ihminen perustelee itselleen tehdessään tuolla tavoin. Vieläpä länsimaissa. Lapsiorjia on löytynyt Ranskasta ja Englannista. Rikkaissa arabimaissa se on tavallisempaa. Onneksi asialle on alettu tehdä jotain ja orjuus vähenee, liian hitaasti tosin. Mm Nepalissa asialle on tehty todella paljon ja saatu ongelma miltei poistettua. Monissa maissa lapsiorjat saavat sentään käydä koulua, ainakin muutaman päivän viikossa, mikä on äärettömän tärkeää heidän tulevaisuuttaan ajatellen. Ja orjuus on usein rajattu muutamiksi vuosiksi, jonka jälkeen lapsi vapautuu. Näin ei ole tosin aina ja seksiorjat ovat varmasti oma lukunsa. Seksiorjuus traumatisoi luultavasti niin pahoin, että tulevaisuus voi olla vaikea. Kunpa asian korjaamiseksi saataisiin tehtyä enemmän ja nopeammin. Jokainen joka pystyy, laittakoon kortensa kekoon.