Hei! Sain lopulta ajoiksi oman blogin. Kuten viereinen kuva vihjaa, harrastan kirjoittamista, mm. Olen harrastanut pienen ikäni, mutta vasta eläkkeelle päästyäni kasasin ensimmäiset tuotokseni "kaikelle kansalle". Tämä  kokoelma, Kettuja ja enkeleitä, ilmestyi vuosi sitten ja sisältää sekä runoja että aforismeja.

Sitä ennen ilmestyivät  Silkkinen satula, 2003, ja Kaneli, neilikka, kardemumma 2007.

Olen juurevasti pohjoiskarjalainen Kolin seudun kasvatti. Leipätyöni pakersin tosin pääkaupunki-seudulla, mutta vahva vietti vetää joka kesä Karjalan korpiin. Mökkeilen, sienestän ja marjastan hullun lailla. Etelän hapatus karisee hetkessä.

Rakastan niitä maisemia, vaaroja, rämeitä ja soita. Siellä olen omillani. Hiljaisuus ja hiljaisuuden rikkovat äänet, pääskyn luritus, etäinen koiran haukahtelu syysaamuna, pöllön suhahtelu pesälleen, rapisevat oksat ikkunaa vasten yöllä.

Aina kun tulee aika palata ruuhkalähiöön, vaikka pientähän tämä ruuhka kansainvälisesti ajatellen on, tulee hurjan haikea olo. En tahtoisi lähteä, mutta en osaa jäädäkään. Kun suljen mökin oven, minusta tuntuu kuin jättäisin uskollisen ystävän talven ja pakkasen armoille. Kuin olisin pettänyt sen luottamuksen, en pitäisi huolta.

Näiden mökkimaisemien ympärille kuroutuu toinen runokokoelmani Kaneli, neilikka, kardemumma. Se  on rakkaudentunnustus tälle autioituvalle, hiljentyvälle korvelle. Kokoelma kertoo lapsuuden ja nuoruu-den tunteista ja sattumuksista aina siihen asti, kun lähdin opiskelemaan Helsinkiin ja sitä tietä jäin sitten sinne. Paljon tapahtui, ilon ja surun väreilyä, muutama rajumpi jalat alta kiskaisu myöskin.

Julkaisemisen aloitin Silkkinen satula- kokoelmallani. Siinä matkataan Silkkitietä kamelikaravaanilla. Se on rakkaustarina. Silkkikauppias taivaltaa autiomaan halki,  jäisiä vuoriteitä, pystyttää myyntikojunsa tien varren kylissä ja kaupungeissa. Aikaa jää ajatella kamelin selässä istuessa, tuiskun pyyhkiessä kasvoja ja asiakkaiden ilmeitä myyntipöydän takana tarkkaillessa, tyttöä ikävöidessä. Tyttö odottaa tahollaan, laskee kuukausia, tutkailee kevään merkkejä.

Kaipaus, odotus, paluun riemu ja vaikeus, siinä teemat. Tämä on aika erikoinen tuotos, alueellisesti kauas  kurottuva fiktio. En tiedä miksi, mutta silkkitie, Kiinan, Intian ja Lähi-idän maisemat ovat aina kiehtoneet. Autiomaat, vuorten jylhyys, vaikeakulkuisuus sekä matkan pitkäjänteisyys ja ihmisten kohtaamisen haasteet alkoivat elää päässäni. Oma osuutensa oli vuosia sitten kuvatulla TV-sarjalla. Mutta itäiset maisemat olivat syntyneet mielessäni jo ennen sitä. Harmi kyllä, en ole käynyt Kiinassa ja Intiassa. Turkissa, Tunisiassa,  Espanjassa ja Venäjällä kyllä, jotka ovat eteläisen silkkitien tuntumas