Heippa! 30.11.2016
Aikaa on vierähtänyt. En ole ehtinyt sivuillesi. Huomenna alkaa joulukuu, joulukuu 2016. Kommentoin useimmiten aluksi säätä. Niinpä, ei hassumpi tänään. Kuivaa täällä Helsingin liepeillä, aurinkokin kurkistelee ajoittain. Täällä edelleen tallaillaan, vanhempina, ehkä väsyneempinä. Odotellaan taas pikkujouluja. Ovat tänä vuonna meillä, sekä miehen suvun että meidän sukumme. Puuhaa piisaa, mutta mukavaa tavata sukua. Tosin olimme aivan äskettäin lankoni synttäreillä, joten tämä on eräänlainen uusinta. Emme ole kukaan oikeastaan ihan samoilla jalansijoilla kuin vuosi sitten. Toivoa pitää viritellä toisenkin kerran. Mutta eteenpäin on suunta. Sinnitellään. Perisuomalaisella sisulla. Kehitellään konsteja elää ja tarpoa, iloitakin.
Maailma ympärillä kolistelee entisellään. Sodat sen kun jatkuvat, eivät osaa luovuttaa, tehdä rauhaa. Toivoisin niin. Meillä täällä kuten ennenkin, ehkä hiukan otetta kiristäen. On sotea ja maakuntamalleja. Mitähän tästä tulee. Viisautta ja malttia tarvittaisiin. Pikkuisen pitäisi hellittää itsekeskeisyyden liepeistä, niiden joilla resurssia riittää. Että köyhäkin kykkisi vähemmän henkitoreissaan. Saisi seista suotrempana.
Olen ollut erityisen iloinen Slushista ja muutamista nuorista/nuorehkoista talousguruista, jotka näyttävät mallia maailmalla, että näinkin voi tehdä. Nimiä en nyt muista, mutta joku oli kutsuttu oikein Euroopan talousfoorumiin ainoana alle nelikymppisenä, taisi olla hiukan yli kolmenkymmenen, keskustelemaan ja esittelemään omia ja oman viitekehyksensä kehittelemiä nerokkaita malleja, miten virkeät aivot, digiosaaminen ja yhteistyökyky yhdessä olemassa olevien vakaiden firmojen kanssa vie maatamme ja maailmaa eteenpäin. Tuntui fiksulta ja lämmitti vanhaa sydäntä. Onhan meillä ennestään jo Angry Birds. Ja erityisesti Super Shell, joka on Helsingin parhaita veronmaksajia ja jolla arvot tuntuvat edelleen olevan kohdallaan. Enemmän tällaisia. Ei rahaa kannata piilotella, mitä se kuopassa kasvattaa muuta okaita ja närästystä ympärillä seisojien mielissä.
Nyt taas parhaillaan on alkamassa tämän vuoden Slush-tapahtuma ja kiinnostuneita tuntuu riittävän niin ideoijien kuin rahamaailmankin piirissä. Hyvä Suomi! Hyvä nuoret! Ja ikääntyneemmätkin. Totuushan on, ettei tältä ilmiöltä voi välttyä.
Kardemumma
runot, kirjoittaminen, kirjallisuus, yhteiskunnallinen tiedostaminen, kannanotot yleisiin asioihin, pohjoiskarjalaisuus, mökkeily ym.
keskiviikko 30. marraskuuta 2016
lauantai 20. helmikuuta 2016
Helmikuu, etelän koululaisilla alkaa hiihtoloma. Sataa lunta, räntää oikeastaan. Talvet kuulema käyvät lumettomammiksi, ainakin etelässä. Hiihtämiseeen sopivat hanget vähenevät. Monia surettaa, minua ei. Sukset olleet koskemattomina vintillä vuosikausia, vaikka aikaisemmin hiihdin ja rakastin hiihtämistä. Ihminen muuttuu. Käveleminen olisi mukavaa, jos ei olisi liukasta. Viikko sitten olivat kadut sulia, silloin oli hauska tarpoa, sohjossakin menettelee, joa ei ole jäätä alla. Talvi on kohta ohi, kevät hiljakseen lähestyy ja etenee.
Olen lukenut aika paljon, viimeksi Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa. Erikoinen ja erinomainen kirja. Hellä ja raaka samalla kertaa. Kouraisi ja kiehtoi. Harvemmin osuu tämmöinen elämys kohdalle! Nyt olen lukemassa Markku Enwallin aforismeja. Nerokkaita, osuvia. Kirjoitan itsekin aforismeja, olen kirjoittanut jo useita vuosia. Silti se on uusi aluevaltaus. Aikaisemmin kirjoitin vain runoja, esseitä, pakinoita ja kirja-arvosteluja. Pitempääkin proosaa olen kokeillut, mm.
satuja, mutta en suuremmalla menestyksellä. Nyt olen hurahtanut afoihin, harjoitellut ajatuksen ilmaisemista lyhyesti ja napakasti. Ehkä olen edistynytkin hitusen. Aikaa ja paperia säästyy. Mukava haastaa itsensä.
Eilen katsoimme hupsun elokuvan Tiny Furniture, ohjaaja ja pääosan esittäjä Lena Dunham. Oikeastaan se oli vähän nuoremmille tarkoitettu, mutta psykologia ja huumori osuivat myös iäkkäämpään katsojaan. Kävimme naureskellen nukkumaan. Muuten vaikea löytää tuijottimesta kelvollista katsottavaa ehkä musiikkiohjelmia ja eräitä dokumentteja lukuunottamatta. Voice of Finland on suosikkimme. Hienoja laulajia ja on mukavaa, kun tuomarit eivät lyttää esiintyjiä, vaan kannustavat upeasti.
Lauantai, täytyy lähteä laittamaan sauna lämpiämään. Siinä se tämäkin ilta taas hiipuu.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Viikot vierii. 26.1.2016
Piti tulla vieras, sovittu oli päivä ja kellonaika. Siivosin ja leivoin, päiväkaupalla niinkuin minulla on tapana. Ei tullut, kun ei kiireiltään kuulema ehtinyt. Soitti, myöhässä. No, tällaista sattuu.
Tänään tulossa toinen vieras, mukavaa!
Ilmat lauhtuneet, liki vesikeli, lunta tulee. Pitää lähteä lumitöihin. Hauskaa liikuntaa. Sitähän tässä kaipaa.
Hiljaiseloa joulun jälkeen. Mukava virittäytyä kohti kevättä. Valo lisääntyy. Elämä voittaa. Jaksellaan.
Piti tulla vieras, sovittu oli päivä ja kellonaika. Siivosin ja leivoin, päiväkaupalla niinkuin minulla on tapana. Ei tullut, kun ei kiireiltään kuulema ehtinyt. Soitti, myöhässä. No, tällaista sattuu.
Tänään tulossa toinen vieras, mukavaa!
Ilmat lauhtuneet, liki vesikeli, lunta tulee. Pitää lähteä lumitöihin. Hauskaa liikuntaa. Sitähän tässä kaipaa.
Hiljaiseloa joulun jälkeen. Mukava virittäytyä kohti kevättä. Valo lisääntyy. Elämä voittaa. Jaksellaan.
torstai 7. tammikuuta 2016
Tammikuun alun tarinoita, 2016
7.1.2016
Joulunajasta selvitty! Pyhät ovat ihania, mutta liika on liikaa. Arki tuntuu mukavalta.
Uuden vuoden uutisiakin sai lukea. Helsingin sanomat räväytti 3.1.2016 otsikolla "Rikas antaa paljostaan". Luin huuli pyöreänä jutun. Miten totta mahtoi olla. Bill ja Melinda Gatesista olen lukenut aiemminkin. Nyt löytyi muitakin, kuten Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ja hänen vaimonsa Priscilla Chan. Hiukan epäilyjä oli herännyt veronkierrosta heidän osaltaan. Gatesit ja Warren Buffet ovat haastaneet mukaan muutkin äveriköt. Eikä ihan tuloksetta. 144 onnekasta on ilmoittautunut eli 7,7 prosenttia maailman 1826 miljardööristä Helsingin sanomia lainaten. Ei paha ollenkaan, mutta joukkoon mahtuisi vielä. Perusteluina auttamiselle arkijärkeen ja mattimeikäläisenkin käsityskykyyn mahtuvana on esitetty, että raha ei lisää onnea, jos perustarpeet on tyydytetty. Näin se varmasti on. En vain ymmärrä, miten sittenkin niin monet tuntuvat olevan toista mieltä, kun eivät liity jonoon. Mutta hyvä näin. Sanoma leviää ja saa ehkä uusia käännynnäisiä. Uutinen toi joka tapauksessa toivoa maailman muuten synkähköön tilaan.
Teinkö uuden vuoden lupauksia? En tehnyt. Lupaukset unohtuvat, tärkeintä on yrittää elää jokainen päivä kelvollisesti, lähimmäisiä muistaen ja ponnistellen, että olisi ihmissuhteissaan hereillä ja valmis auttamaan tarvetta havaitessaan. Lisäksi pitäisi muistaa liikkua. Sitä unohtuu niin helposti tuijottimen eteen tai kirjan pariin. Kirja on kyllä monta vertaa aktiivisempi kaveri. Nytkin joulun aikaan luin useita tosi ihania kirjoja, kuten Ulitskajan Tyttölapsia. Vahvaa venäläistä realismia, ajoittuu vuosikymmenten taakse. Tapasin Ulitskajan Helsingin kirjamessuilla ja sain signeerauksen. Ulitskaja on meikäläisen ikäinen, vaatimattoman oloinen, mutta terävä ja lahjakas kirjailija, jolta olen lukenut muutaman muunkin aikaisemmin. Hieno kirjailija.
Aivan erityinen joulunajan tuttavuus oli kuitenkin Kim Edwardsin Unien järvi, alkuperäisteos julkaistu 2011. Tämä amerikkalainen kirjailija osaa tarinankerronnan. Ei malttaisi jättää kädestään, kun on alkuun päässyt. Monisolmuinen, osin traaginenkin juoni läikehtii ja salamoi, väliin hennoissa pastellinsävyissä, usein värikkäänä, alati vaihtuvana kudoksena. Liikutaan kuvitteellisessa maisemassa, joka kuitenkin vaikuttaa siltä kuin olisi kirjailijan todellisuudessa elettyä ympäristöä pienine yksityiskohtineen, maisemakuvauksineen, katumiljöineen ja ennen muuta ihmisineen. Huh! En ole aikoihin lukenut näin hengästyttävää, mutta samalla taiteen tasolle viritettyä, herkkää ja haurasta teosta.
Kotimaisista luin juuri Markku Pääskysen Tämän maailman tärkeimmät asiat. Mielenkiintoinen, mutta en halua analysoida vielä. Pitää hiukan pyöritellä päässään, niin oli erikoinen tyyli ja tarinan kuljetus.
Aforismeja olen kirjoitellut ja tykästynyt. Mukava, kun ei tarvitse sivukaupalla suoltaa tekstiä saadakseen asiansa ilmaistua. Tuntuu soipivan minulle.
Ulkona paukkuu pakkanen. Aamulla mittarissa oli 25. Nyt päivällä on muutama aste vähemmän. meikäläinen luukasa tärisee sisälläkin näillä säillä. Ulos en ole pariin päivään päätäni pistänyt. Toivotaan, että kohta lauhtuu.
Hyvää uutta vuotta, jos joku sattuu bogia vilkaisemaan!
Joulunajasta selvitty! Pyhät ovat ihania, mutta liika on liikaa. Arki tuntuu mukavalta.
Uuden vuoden uutisiakin sai lukea. Helsingin sanomat räväytti 3.1.2016 otsikolla "Rikas antaa paljostaan". Luin huuli pyöreänä jutun. Miten totta mahtoi olla. Bill ja Melinda Gatesista olen lukenut aiemminkin. Nyt löytyi muitakin, kuten Facebookin perustaja Mark Zuckerberg ja hänen vaimonsa Priscilla Chan. Hiukan epäilyjä oli herännyt veronkierrosta heidän osaltaan. Gatesit ja Warren Buffet ovat haastaneet mukaan muutkin äveriköt. Eikä ihan tuloksetta. 144 onnekasta on ilmoittautunut eli 7,7 prosenttia maailman 1826 miljardööristä Helsingin sanomia lainaten. Ei paha ollenkaan, mutta joukkoon mahtuisi vielä. Perusteluina auttamiselle arkijärkeen ja mattimeikäläisenkin käsityskykyyn mahtuvana on esitetty, että raha ei lisää onnea, jos perustarpeet on tyydytetty. Näin se varmasti on. En vain ymmärrä, miten sittenkin niin monet tuntuvat olevan toista mieltä, kun eivät liity jonoon. Mutta hyvä näin. Sanoma leviää ja saa ehkä uusia käännynnäisiä. Uutinen toi joka tapauksessa toivoa maailman muuten synkähköön tilaan.
Teinkö uuden vuoden lupauksia? En tehnyt. Lupaukset unohtuvat, tärkeintä on yrittää elää jokainen päivä kelvollisesti, lähimmäisiä muistaen ja ponnistellen, että olisi ihmissuhteissaan hereillä ja valmis auttamaan tarvetta havaitessaan. Lisäksi pitäisi muistaa liikkua. Sitä unohtuu niin helposti tuijottimen eteen tai kirjan pariin. Kirja on kyllä monta vertaa aktiivisempi kaveri. Nytkin joulun aikaan luin useita tosi ihania kirjoja, kuten Ulitskajan Tyttölapsia. Vahvaa venäläistä realismia, ajoittuu vuosikymmenten taakse. Tapasin Ulitskajan Helsingin kirjamessuilla ja sain signeerauksen. Ulitskaja on meikäläisen ikäinen, vaatimattoman oloinen, mutta terävä ja lahjakas kirjailija, jolta olen lukenut muutaman muunkin aikaisemmin. Hieno kirjailija.
Aivan erityinen joulunajan tuttavuus oli kuitenkin Kim Edwardsin Unien järvi, alkuperäisteos julkaistu 2011. Tämä amerikkalainen kirjailija osaa tarinankerronnan. Ei malttaisi jättää kädestään, kun on alkuun päässyt. Monisolmuinen, osin traaginenkin juoni läikehtii ja salamoi, väliin hennoissa pastellinsävyissä, usein värikkäänä, alati vaihtuvana kudoksena. Liikutaan kuvitteellisessa maisemassa, joka kuitenkin vaikuttaa siltä kuin olisi kirjailijan todellisuudessa elettyä ympäristöä pienine yksityiskohtineen, maisemakuvauksineen, katumiljöineen ja ennen muuta ihmisineen. Huh! En ole aikoihin lukenut näin hengästyttävää, mutta samalla taiteen tasolle viritettyä, herkkää ja haurasta teosta.
Kotimaisista luin juuri Markku Pääskysen Tämän maailman tärkeimmät asiat. Mielenkiintoinen, mutta en halua analysoida vielä. Pitää hiukan pyöritellä päässään, niin oli erikoinen tyyli ja tarinan kuljetus.
Aforismeja olen kirjoitellut ja tykästynyt. Mukava, kun ei tarvitse sivukaupalla suoltaa tekstiä saadakseen asiansa ilmaistua. Tuntuu soipivan minulle.
Ulkona paukkuu pakkanen. Aamulla mittarissa oli 25. Nyt päivällä on muutama aste vähemmän. meikäläinen luukasa tärisee sisälläkin näillä säillä. Ulos en ole pariin päivään päätäni pistänyt. Toivotaan, että kohta lauhtuu.
Hyvää uutta vuotta, jos joku sattuu bogia vilkaisemaan!
tiistai 24. marraskuuta 2015
Olimme ristiäisissä niinkuin on totuttu sanomaan, nytten puhutaan myös kastejuhlasta. Niin oli pikkuinen nätti ja tapitti kirkkailla silmällään suoraan rohkeaa syliinottajaa. Rauhallinen ja hyväntuulinen kuuluu olevan. Hyvä niin, onnea vielä vanhemmille ja isovanhemmille! Tapasimme myös sukua, niitä entisiä tuttuja ja lapsen isän sukulaisia, uusia ihmisiä. Tapaaminen on mukavaa, virkistävää. Katselee ihmisiä silmiin, miettii, mitä hänelle kuuluu ja kysäisee sitten. Enemmän pitäisi olla kontakteja, nähdä useammin, mutta kun se on tullut nykyisin niin hankalaksi, ihmiset varjelevat reviirejään. Onneksi on joulun aika, sukujen aika. Silloin on lupa tulla, nähdä ja tulla nähdyksi. Minä olen jouluihminen edelleen, ei sille mitään mahda.
Maailman melskeet vain tuppaavat aina huolestuttamaan. Kumajavat niin ikävästi taustalla. Ja huolestuttaa muutoinkin, sekä maahanmuuttajien puolesta että hiukan ehkä toisinkin päin. Puolesta siksi, että tulevat useimmat sodan keskeltä, turvattomuuden, puutteen ja nälän keskeltä. Tulevat tänne Eurooppaan, kohtaavat ja ylittävät rajoja ja raja-aitoja. Kaikkialle ei oteta mielellään vastaan. Paljous pelottaa. Mutta tuskastuttaa myös ajatella, mitä he vaelluksellaan kokevat, kuva-aineisto on väliin kauhistuttavaa. Ja mihin päätyvät, telttoihin, tilapäismajoituksiin, vastaanottokeskuksiin ja saavat oleskeluluvan, jos ovat onnekkaita. Sillä välin, vettä, räntää, kylmyyttä, väsymystä, toivottomuutta, pelkoa. Olen joskus miettinyt, jos itse olisin matkalla. Sitä on hyvä muidenkin miettiä. Miten jaksaisi. Tuntuu, etten jaksaisi, ainakaan enää tätä nykyä. Tällainen samaistus on omiaan herättämään myötätuntoa, rukoilemaan heidän puolestaan, toivomaan että sodat asettuvat, saadaan rauha ja jälleenrakentaminen pääsee alkamaan.
Maailman melskeet vain tuppaavat aina huolestuttamaan. Kumajavat niin ikävästi taustalla. Ja huolestuttaa muutoinkin, sekä maahanmuuttajien puolesta että hiukan ehkä toisinkin päin. Puolesta siksi, että tulevat useimmat sodan keskeltä, turvattomuuden, puutteen ja nälän keskeltä. Tulevat tänne Eurooppaan, kohtaavat ja ylittävät rajoja ja raja-aitoja. Kaikkialle ei oteta mielellään vastaan. Paljous pelottaa. Mutta tuskastuttaa myös ajatella, mitä he vaelluksellaan kokevat, kuva-aineisto on väliin kauhistuttavaa. Ja mihin päätyvät, telttoihin, tilapäismajoituksiin, vastaanottokeskuksiin ja saavat oleskeluluvan, jos ovat onnekkaita. Sillä välin, vettä, räntää, kylmyyttä, väsymystä, toivottomuutta, pelkoa. Olen joskus miettinyt, jos itse olisin matkalla. Sitä on hyvä muidenkin miettiä. Miten jaksaisi. Tuntuu, etten jaksaisi, ainakaan enää tätä nykyä. Tällainen samaistus on omiaan herättämään myötätuntoa, rukoilemaan heidän puolestaan, toivomaan että sodat asettuvat, saadaan rauha ja jälleenrakentaminen pääsee alkamaan.
keskiviikko 11. marraskuuta 2015
Marraskuun 11. Laiskuus ei liene lahja, mutta...
Kuukausi on taas kierähtänyt kannoillaan. Säät, kuten viimeksi tavatessa, hämärää, tihkuista, ei tosin kovin kylmää. Minulle sopii. En rakasta pakkasta enkä lunta. En edes hiihtämistä. Joten, ei syytä valittaa.
Kävimme elokuvissa, katsomassa Kätilön. Kirjakin oli tullut luettua. Ei hassumpi, elokuvateknisesti suorastaan hieno, maisemat, Lapin sota, lavasteet. Upeita. Alun sotiminen kesti tosin turhan kauan, mutta sitten parani, tuli henkilökuvausta enemmän, ihmissuhdekuvioita. Mainiot Krista Kosonen, Tommi Korpela ja muut. Loppuratkaisu vesitetty eikä kirjan mukainen, mutta muutoin, pidin. Oli muuten isänpäivä, mieheni ja tyttäremmekin tykkäsivät. Eli valtakunnassa kaikki hyvin.
Tässä välillä käväisin kirjamessuilla ja ostin kassillisen joululahjakirjoja. Nyt olen epätoivoisesti yrittänyt vähän selailla ja lueskella, etteivät olisi ihan sopimattomia, kun en kaikkia tekijöitä ennestään tuntenut. Siinä sitä hommaa piisaa!
Harrasteryhmämme lukupiirikin oli viime viikolla, meillä kotona, kun tapaamme vuoron perään kunkin luona. Teemme ruokaa, nautimme lasillisen viiniä ja keskustelemme, keskustelemme, keskustelemme. Emme vain valitusta kirjasta, tällä kertaa Murakamin Vaiteliaan miehen vaellusvuodet-opuksesta, vaan kaikesta maan ja ylisen ja alisen taivaan välillä. Puhe ropisee kuin sade peltikatolle, on se niin tyhjentävää, tutussa seurassa ja estottomasti.
Illalla on tarkoitus mennä konserttiin, ei tällä kertaa musiikkitaloon tai vastaavaan, vaan ihan paikalliseen Lummesaliin. Silti mukavaa, odotan. Välillä tuntuu, että aavikoituu, ilman kulttuuria ei halua elää, mutta kun ei saa luitaan liikkeelle.
Kohta tulee joulun aika ja tapaamisia enemmän, suvun tai sukujen kesken varsinkin. Niitä odotellessa: jaksetaan.
perjantai 9. lokakuuta 2015
Lokakuu. Hyytävän kylmää, mutta aurinkoista. Hiljaiseloa paitsi mitä nyt tavataan ystäviä ja sukua ja erityisesti mummon pikkuista.
Maailmalla kuohuu ja pakolaisia virtaa kuin vettä Volgassa. Sijoittamisvaikeuksia tuntuu olevan. Pieni pohjoinen maamme houkuttelee yhtäkkiä etelän ihmisiä. Vai olisiko pakko tulla, sodan jaloista.
Vaatii paljon sopeutumista, puolin ja toisin, mutta auttaa pitää, niitä jotka ovat avun tarpeessa.
Mietin usein, mitähän tästä tulee, säilyykö rauha Euroopassa, Afrikan puolella soditaan, itäkin on vähän epävakaa ja nyt Venäjän ja Amerikan kireä poskisuudelma. Hyvät vallanpitäjät, malttia, malttia! Emme tosiaan halua menettää rauhan tilaa. Rukoillaan ja toivotaan.
Maailmalla kuohuu ja pakolaisia virtaa kuin vettä Volgassa. Sijoittamisvaikeuksia tuntuu olevan. Pieni pohjoinen maamme houkuttelee yhtäkkiä etelän ihmisiä. Vai olisiko pakko tulla, sodan jaloista.
Vaatii paljon sopeutumista, puolin ja toisin, mutta auttaa pitää, niitä jotka ovat avun tarpeessa.
Mietin usein, mitähän tästä tulee, säilyykö rauha Euroopassa, Afrikan puolella soditaan, itäkin on vähän epävakaa ja nyt Venäjän ja Amerikan kireä poskisuudelma. Hyvät vallanpitäjät, malttia, malttia! Emme tosiaan halua menettää rauhan tilaa. Rukoillaan ja toivotaan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)