lauantai 1. maaliskuuta 2014

Vielä kattauksesta ja hurmiosta

Tapaamisiin tullessamme odotamme uteliaina, mitä on tarjolla. Mitä kokki, emäntä, isäntä panee pöytään. Parastaan joka tapauksessa. Maistelemme nautiskellen ja muistamme antaa palautetta.

Useimmiten meillä on myös omat eväät mukana, viimeiset uutisemme ja muut mielestämme kertomisen arvoiset asiat. Odotamme vain tilaisuutta, että saamme räväyttää antimemme pöytään.
Aina tavatessamme ihmisiä arvioimme heitä vaivihkaa, tekemisiä, osaamisia, erikoisalueita. Vertailemme. Tässä huutokaupassa suulaampi vetää yleensä pitemmän korren. On jo levittänyt kukkuraisen korillisen matkojaan, tehtyjä tai aiottuja, kulttuurivisiittejä, lasten ja lastenlasten uskomattomia saavutuksia. Huolia ja murheita mielellään myös. Niillä kosketellaan tunneantureita, haetaan empatiaa, jota jokainen tarvitsee.

Tavaraa lastataan vaakaan koko ajan, joka suunnalta. Vaaka keikkuu. Hurmos kasvaa. Se joka on päässyt alkuun, ei millään halua lopettaa, vaikka huomaa, että muillakin pomppii kielen kulmalla.

Ei tahdo saada millään suunvuoroa, vaikka olisi niin painava paketti povella. Täytyy yrittää sujauttaa väliin, puhua pikkuisen päälle. Joka ei onnistu, hyytyy sohvankulmalle. Ohitetaan, mitätöidään, siltä ainakin tuntuu.

Saattaisi helpottaa tässä kaupankäynnissä, jos yrittäisi hitusen enemmän kuunnella, ihan oikeasti. Tekisi tilaa ympärille. Sekin kuuluu sivistyneen ihmisen rekvisiittaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti