Joulu käsitetään perhejuhlaksi, ehkä liikaakin. Tulen toisinaan ajatelleeksi yksinäisiä ihmisiä, jotka jouluna tuntevat itsensä vielä enemmän yksinäiseksi. Olisi huomaavaista pyytää mukaan, jos lähipiirissä on sellaisia ihmisiä. Ei yksi ihminen tai muutamakin paljon vaivaa tai kuluja lisää. Ruokaa tulee kuitenkin tehtyä liikaa ja ilon jakaminen on ilmaista. Kaikki eivät kuitenkaan halua tai uskalla tulla, koska olemme niin perhesidonnaisia. Tällainen ajattelu on aivan turhaa, joukossa ilo tiivistyy.

Yksinäisyys on muutenkin aikamme vakava ongelma. Seuraa kaivattaisiin niin koteihin kuin yhteisötiloihinkin. Vaikka asuukin ehkä senioritalossa tai vanhainkodissa, virkistyksen järjestäminen saattaa olla vähäistä. Osalla voi olla heikko liikuntakyky ja jotkut peräti sänkyyn sidottuja. Päivät ovat pitkiä. Onneksi nyt on otettu mediassa asia esille ja se on synnyttänyt hyvää toimintaa. Mutta saattaa olla, että kun huomio loppuu, toimintakin vähenee. Asiaa pitäisi pitää jatkuvasti esillä ja meidän kunkin olisi hyvä yrittää mahdollisuuksien mukaan tehdä oma osuutemme, lähteä liikkeelle. Enemmän se antaa kuin ottaa, ihan varmasti.

Yksinäisyyttä on myös nuorempien keskuudessa, perheissä ja ihan nuorillakin. Yritetään katsella ympärillemme välittävin silmin.