tiistai 17. maaliskuuta 2015

Vanhusasia puhuttaa mediassa ja syytä onkin. Miten lieneekin mahdollista, että meillä näitä "uudistuksia" rykäistään hihasta ihan tyhjän päälle. Laitoshoitoa puretaan, mutta eipä tietenkään ole etukäteen mietitty, miten asiakkaista sen jälkeen huolehditaan. Näyttää, että on valittu luomumenetelmä. Pärjätkööt, miten pärjäävät tai sitten ei. Eihän minkään sivistysvaltion hallinto voi tehdä näin. Ei Suomi kyllä olekaan sivistysvaltioksi noteerattava ollut aikoihin. Pitääkö ehkä palauttaa huutolaisperinne. Meitä mummoja ja ukkoja aletaan kaupata torilla eniten maksavalle. Vaikka kukapa meistä mitään maksaisi, vaikka olemme osuutemme työstä tehneet ja valtion kassaa aikanamme kartuttaneet. Nyt on ostoarvo huvennut samaa tahtia kuin euron valuutta.
Sanotaan, ettei ole riittävästi hoitohenkilökuntaa. Miksi ei? Koulutetaan. Onhan meillä paitsi varsinaiset koulutettavien ikäluokat myös suuri määrä työhaluisia työttömiä ja sitten on ns. syrjäytyneet. Tästäkin populaatiosta löytyy varmasti halukkaita, jos opiskelussa avustetaan ja järjestetään opintotuki. Luvataan lisäksi kohtuupalkka ja inhimilliset työehdot valmistuttua. Siihen on varaa, jos koulutusikäluokat ovat riittäviä. Rahaakin löytyy, jos palauttelette veroparatiiseista edes murusia yhteiseen käyttöön. Nyt aika tuntuu menevän pelkkään vaalitaistoon. Toivon että seuraava eduskunta on kyvykkäämpi ja asenteiltaan oikeampi. Äänestäkää hyvät ihmiset sellaisia, jotka teistä tuntuvat edes potentiaalisilta vastuunkantajilta. Ei sinne suunsoittajia tarvita. Niitä on yleensä tupa tulvillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti