Juhlakausi ohi, loppiainenkin jo takana. Ihan hyvä, tolkuttomat pyhät alkoivat rasittaa. Pari arkipäivää ja taas siestaa. Minä tykkään tekemisestä, kohtuullisesta sellaisesta. Ei jaksa lojua päiväkausia ja jos on kovin kurja keli, uloskaan ei saa lähdettyä. Nyt on hyvä. Arki rutiineineen palaa. Kuusen kun saisi vielä heivattua ulos. Pitää ruveta riisumaan. Se tuo riisuminen on näillä kymmenillä muutenkin tuttua touhua. Tärkeitä asioita vähän kerrassaan otetaan pois tai joutuu ainakin jonotuslistalle. Onneksi terveys on vielä kohtuukunnossa. Pitää koputtaa maalaamatonta puuta. Mutta puhti ei ole kuten nuorempana, jos nyt oli silloinkaan. Aika lisää mielikuviin omaa hohdettaan. Täytyy yrittää pitää pää ja kroppa kunnossa. Mieli reippaana. Se on joskus haasteellista tuo mieli, kun on saanut synnyinlahjana melkoisen tosikon karaktäärin. Vaikka kyllä siellä Savo-Karjalassa nauraakin osattiin, välistä ihan pikku pisara silmäkulmassa. Ja nytkin hyviä tuttuja tavatessa ja vanhoja muistellessa. Miksei ihan perhepiirissäkin. Kummallisia sattumuksia välistä tielle osuu ja huumori on helpoin tapa selvitä haasteellisista asioista. Pitäisi melkein mennä naurujoogaan. Olen monesti ajatellut. Ei ole tullut vielä lähdettyä. Onneksi on hupsuja ystäviä ja hupsu suku, joiden kanssa aukoa päätään. Kun oikein saa asiat juurta jaksain jutusteltua, helpottaa. Ja onneksi on hyvää kirjallisuutta. Se päihittää  monta tyhjää hetkeä ja suo sielulle einettä. Joten Eteenpäin!